Brasilia on F1-maailman jätti – osaisitko nimetä kaikki ”Sambamaan” F1-voittajat?
Kuva: Getty Images
F1 on vahvasti eurooppalaiskeskeinen urheilulaji, mutta eräs eteläamerikkalainen valtio on näytellyt suurta roolia sarjan historiassa.
Jalkapallon ja samban lisäksi myös moottoriurheilu voidaan yhdistää kiinteästi Brasiliaan. Etelä-Amerikan jätillä on ollut yhtämittainen edustus formula ykkösissä kaudesta 1970 lähtien. Maan F1-suuruus ei ole syntynyt kuitenkaan pelkän mukana roikkumisen ilosta, vaan maa on kasvattanut vuosien saatossa liudan F1-sarjan suurimpia legendoja.
F1-kilpailuun on ottanut osaa 31 brassikuljettajaa, joista voittoon on yltänyt kuusi urheaa. Osaisitko nimetä heidät kaikki?
LUE MYÖS:
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä