Kimi Räikkönen vaikeasta alkukaudestaan: ”Meidän piti saada homma toimimaan saman tien”
Kuva: Getty Images
Kimi Räikkönen myöntää, että hän on joutunut totuttelemaan uuteen autoon liian kauan eikä ole päässyt vielä tosissaan haastamaan tallikaveriaan Sebastian Vetteliä.
– Jos totta puhutaan, siinä on mennyt liian kauan. Meidän piti saada homma toimimaan saman tien, mutta selvästikään niin ei ole käynyt, sanoi Räikkönen Autosportille.
Ferrarin presidentti Sergio Marchionne on aiemmin tänä vuonna kritisoinut Räikköstä kovalla kädellä. Suomalaiskuljettajan mukaan kehitystä on tapahtunut, vaikka se ei vielä ole näkynyt tuloksissa.
– Kyse on pienistä jutuista. Isossa kuvassa olemme pitkälti siellä, missä haluammekin olla. Jotkut asiat vaativat vielä hienosäätöä. Kaiken kaikkiaan olemme nyt tyytyväisempiä, mutta tuloksista en voi olla iloinen.
Lähde: Autosport
LUE MYÖS:
- Kimi Antonelli jatkoi hurjaa virettään aika-ajossa
- Kimi Antonelli nappasi historiallisen voiton Silverstonessa
- Nyt se on julki! Tässä on Suomen MM-rallin osallistujalista
- Lewis Hamilton tykitti sprintin paalulle – Valtteri Bottakselle jälleen pettymys
- Tällaisella erikoisvärityksellä Valtteri Bottas ajaa Britannian GP:ssä
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- Kreikan MM-ralli 2026: Tulokset
- Lewis Hamilton latasi Max Verstappenille suorat sanat Itävallan GP:n kohutilanteesta
- Tällaisella erikoisvärityksellä Valtteri Bottas ajaa Britannian GP:ssä
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- George Russell voittoon Itävallassa – Valtteri Bottaksen kisa päättyi liekkeihin
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”
- Nyt se on julki! Tässä on Suomen MM-rallin osallistujalista