Kausiennakossa Force India: Onko viime vuosien supersuorittaja saavuttanut lakipisteensä?
Force Indian nousu on ollut yksi lähivuosien kauneimmista tarinoista F1-varikolla. Häntäpään tallin kasvutarina huipentui viime vuonna saavutettuun upeaan valmistajien sarjan neljänteen sijaan. Mutta onko lasikatto nyt saavutettu?
Realistimi on syytä säilyttää kaiken hehkutuksen hetkelläkin. Resursseihinsa nähden Force India ylisuoritti viime kaudella, sillä taakse jääneet Williams, McLaren ja Renault pyörittävät toimintaansa huomattavasti suuremmalla budjetilla. Tallin antama opetus siitä, ettei raha ole oikotie onneen, on kuitenkin piristävä tässä rahaan niin vahvasti assosioituvassa lajissa.
Kuten kausiennakon aiemmissa osissa on hyvin selvästi tullut ilmi, on kehitystyö tänä vuonna ratkaisevassa asemassa siinä, kuka juhlii kauden päätteeksi. Ennen Australian GP:tä keskikasti on erittäin tasainen nippu, mutta kauden lopussa tilanne on mitä todennäköisimmin eri.
Tässä Force India joutuu tiukan paikan eteen. Rajalliset resurssit tarkoittavat, että sen täytyy miettiä tarkkaan jokaista tehtaalla tehtyä päätöstä. Sen täytyy olla varma, että uusi osa tuottaa niin suuren hyödyn, että siihen kannattaa panostaa aikaa ja rahaa. Hutikuteihin ei ole varaa samalla tavalla kuin vaikkapa Renault’lla tai McLarenilla.
Tässä talli on kuitenkin onnistunut viime kausilla. Sekä 2015 että 2016 lähtivät liikkeelle takkuisasti, mutta niin vain talli kiri kilpailu kilpailulta itseään lähemmäksi kärkeä. Viime vuonna talli sai palkintonsa. Sama tavoite on myös täksi kaudeksi.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Saksan Drift Masters 2026: Tulokset
- Epäonni jatkuu – Lauri Heinonen sivuun Saksan Drift Mastersista
- FIA poisti rajoitukset – Venäjä saa palata F1:een ja MM-ralliin
- Lähde: F1:ssä muhii jättisopimus – Williams ei halua luopua tähdestään
- Valtteri Bottaksen pomo sai kenkää – korvaaja nimetty
- Hollannin GP 2026 – F1: Aikataulu, ohjelma, tv, tulokset
- Ismo Leikola ajoi ensimmäisen MM-rallinsa – ”Tämä ei jää tähän”
- Uuden MM-rallin reittejä testattiin jo – Elfyn Evans: ”Paikoin jopa liian nopea”
- SM-ralli Kitee 2026: Tulokset
- Suomen MM-ralli keräsi jälleen valtavan yleisön
- Saksan Drift Masters 2026: Aikataulu, suomalaiskuskit ja livelähetykset
- Epäonni jatkuu – Lauri Heinonen sivuun Saksan Drift Mastersista
- FIA suunnittelee isoa muutosta F1-autoihin
- Hurja siirtohuhu F1:ssä – Sergio Perez pois Cadillacilta?
- Ismo Leikola ajoi ensimmäisen MM-rallinsa – ”Tämä ei jää tähän”
- Uuden MM-rallin reittejä testattiin jo – Elfyn Evans: ”Paikoin jopa liian nopea”
- SM-ralli Kitee 2026: Tulokset
- Saksan Drift Masters 2026: Tulokset
- Lähde: F1:ssä muhii jättisopimus – Williams ei halua luopua tähdestään
- FIA poisti rajoitukset – Venäjä saa palata F1:een ja MM-ralliin