F1-asiantuntija ihmettelee Kimi Räikkösen suoritustasoa: ”Onko hän kuljettaja jota Ferrari tarvitsee”
Autosportin F1-asiantuntija Gary Anderson on arvioinut tulevan kauden voimasuhteet tallien ja kuljettajien osalta. Entiselle F1-suunnittelijalle päänvaivaa aiheuttaa kuitenkin Ferrarin Kimi Räikkösen suoritusten arvioiminen.
F1-sarjan vanhimman kuljettajan Räikkösen meriittilista on vakuuttava, ja myös Anderson myöntää tämän.
– Kenelläkään ei voi olla epäilyksiä siitä, kuinka hyvä Räikkönen voi olla. Mutta hänen suorituksiaan on vaikea arvioida, Anderson toteaa arviossaan.
Kehuja Räikköselle satelee erityisesti hänen tasaisuudestaan ja viime kauden toisen puoliskon suorituksista. Anderson kokee Ferrarin tarvitsevan kuitenkin tuoretta verta seitsemänteen kauteensa italialaistallissa starttaavan suomalaisen tilalle.
– Olen aina kannattanut ajomahdollisuuden antamista sellaista nuorelle kuljettajalle, joka on valmis paiskimaan kovasti töitä saavuttaakseen parhaimman mahdollisen tuloksen tilanteessa kuin tilanteessa. En ole varma, onko Räikkönen kuljettaja, jollaisen Ferrari tarvitsee. Hän voi kuitenkin toimia tukena Sebastian Vettelille, Anderson ehdottaa lopuksi.
- Esteban Oconin tilanne kärjistyi – nyt neuvotellaan sopimuksen purkamisesta
- Lehti: Kimi Antonellin maailmanmestaruus toi jättipotin – näin paljon hän tienaa
- Ferrarin sisällä kuohuu – Lewis Hamilton latasi suorat sanat Charles Leclercistä
- IS: Kalle Rovanperä palaa rallin MM-sarjaan – tällainen sopimus on
- Valtteri Bottas joutui rajuun onnettomuuteen – kommentoi nyt tapahtunutta
- Meksikon GP 2026 – F1: Tulokset ja pisteet
- Kimi Antonellista F1-historian nuorin mestari – Valtteri Bottas kiidätettiin jatkotutkimuksiin jättikolarin seurauksena
- Ollie Bearmanilta suoraa puhetta Haasin kuljettajasotkusta
- Esteban Ocon kiistää syytökset – näin ranskalainen kommentoi hyllyttämistään
- Tyly takaisku – Liam Lawson hylättiin Meksikon GP:n aika-ajoissa
- Valtteri Bottakselle 50 lähtöruudun rangaistus Meksikossa
- Kalle Rovanperä ja Sami Pajari testasivat Toyotan uutta ralliautoa – korimalli herättää huomiota
- Lähde: Hyllytetyn F1-kuskin tilanteesta uutta tietoa – taustalla fyysinen yhteenotto tallipomon kanssa
- Ella Häkkinen, 15, päätti ensimmäisen formulakautensa mestarina
- Kimi Antonellista F1-historian nuorin mestari – Valtteri Bottas kiidätettiin jatkotutkimuksiin jättikolarin seurauksena
- IS: Kalle Rovanperä palaa rallin MM-sarjaan – tällainen sopimus on
- F1-faneille hyviä uutisia: Viaplay näyttää kisalähetyksiä maksutta marraskuussa
- Kimi Antonelli sairastui – myös Valtteri Bottas sivuun
- Daniel Ricciardo avautuu F1-uran päättäneestä nöyryytyksestä
- Lähde: F1-lupauksen sopimusneuvottelut vaikeuksissa – palkkavaatimus liikaa tallille