Dakar-rallin lauantaietappi peruttu – Mikko Hirvonen epäonnisena perjantaina
Dakar-aavikkorallin tämänpäiväinen 786 kilometrin pituinen erikoiskoe on jouduttu perumaan huonojen sääolosuhteiden vuoksi.
Rankkasateet ovat pistäneet Boliviassa ajettavan rallin kuudennen etapin tiestön niin huonoon kuntoon, ettei kisajärjestäjä pysty ajattamaan runsaslukuista osanottajajoukkoa turvallisesti läpi erikoiskokeen. Kuljettajat ajavat reitin siirtymänä, saapuen maaliin Bolivian La Paziin.
Myös perjantaista erikoiskoetta jouduttiin lyhentämään huonojen sääolosuhteiden vuoksi. Kilpailun kärjessä on Peugeotin Stephane Peterhansel ennen Sebastien Loebia, joka on kärjestä minuutin päässä. Minillä kisaava Mikko Hirvonen menetti lähes 40 minuuttia eksyttyään reitillä. Hirvonen on kokonaistilanteessa viides, 42 minuuttia kärjestä.
Huomenna sunnuntaina rallissa vietetään suunniteltua välipäivää, joten kuljettajat saavat nyt kahden päivän mittaisen lepotauon ennen viimeistä rutistusta.
- Tuore maailmanmestari oli perjantain nopein Brasiliassa
- Ferrarin sisällä kipinöi – Valtteri Bottas sanoi suoraan mielipiteensä
- George Russellille jälleen lähtöruuturangaistus
- F1-sarjassa loistanut kuski karussa tilanteessa – ajopaikka ei vieläkään varmaa
- Valtteri Bottas jyrähtää sopimuskeskustelusta – ”Se on sillä selvä”
- George Russell rehellisenä Meksikon GP:n järkytyksestä – ”Minun täytyi päästä pois”
- Audi nähdään poikkeuksellisessa värityksessä Brasilian GP:ssä – katso kuvat!
- F1-kuski sivussa Brasilian kisaviikonlopun avauksesta
- BBC: Esteban Oconin yllätyspotkuista uutta tietoa
- Kommentti: Cadillac nolaa itsensä täysin – Valtteri Bottaksen kohtelu on ala-arvoista
- Ferrarin sisällä kipinöi – Valtteri Bottas sanoi suoraan mielipiteensä
- Valtteri Bottas jyrähtää sopimuskeskustelusta – ”Se on sillä selvä”
- George Russellille jälleen lähtöruuturangaistus
- Kommentti: Cadillac nolaa itsensä täysin – Valtteri Bottaksen kohtelu on ala-arvoista
- Tuore maailmanmestari oli perjantain nopein Brasiliassa
- BBC: Esteban Oconin yllätyspotkuista uutta tietoa
- F1-sarjassa loistanut kuski karussa tilanteessa – ajopaikka ei vieläkään varmaa
- George Russell rehellisenä Meksikon GP:n järkytyksestä – ”Minun täytyi päästä pois”
- Lähde: Lewis Hamiltonin tilanne Ferrari kärjistymässä – ”Hän ei ole kovin pidetty tallissa”
- Cadillac paljasti syyn Valtteri Bottaksen rajuun ulosajoon