Sebastian Vettelin menestysvuosien kuntovalmentaja kertoi hauskan tarinan saksalaiskuskista
Ferrarilla tällä hetkellä ajavan Sebastian Vettelin kuntovalmentajana toimi useamman vuoden ajan Tommi Pärmäkoski, joka teki yhteistyötä Vettelin kanssa saksalaiskuskin menestysvuosien ajan.
Pärmäkoski oli vieraana MTV Sportin, missä hänelle esitettiin kysymys siitä, oliko Vettelissä jonkin sellainen asia, mikä sai Pärmäkosken näkemään punaista.
– Sen olen luvannut, että en ala hänen autokuskiksi enää missään vaiheessa. Sieltä tuli koko ajan kommenttia jostain, että ”miksi oikaisit tuosta” ja sitä ja tätä, Pärmäkoski sanoi hymyissä suin.
Ja tarina jatkui.
– Samalla hän itse taas esimerkiksi Saksan moottoriteillä ohitteli autoja ihan mistä tahansa välistä. Kysyinkin häneltä, että miksi hänen pitää ottaa riskejä tavallisella henkilöautolla, kun hän ottaa niitä jo F1-autolla. Hän sanoi, että ”en vain pidä kenekään perässä ajamisestä”, Pärmäkoski paljasti naureskellen.
Pärmäkoski toimi kolmen kauden ajan (2008-2011) Vettelin kunto- ja henkisenä valmentajana, ravinto-oppaana ja lähimpänä avustajana. Vettel voitti tuona aikana kaksi maailmanmestaruutta.
Voita Karibian risteily – arvo 1400€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1400€ arvoisen Karibian risteilyn!
- Rangaistu Max Verstappen avasi vahvasti Belgiassa – ylivoimainen kärkiaika
- Vahvistus: Max Verstappenille jättirangaistus Belgian F1-kilpailuun
- Onko Valtteri Bottaksen F1-ura sinetöity? Kohukuskille sittenkin uusi sopimus suomalaisen perässä olleen tallin kanssa
- Red Bull pani stopin Max Verstappenin öisille harrastuksille – ”Hän oli aiempaa herkkänahkaisempi”
- Valtteri Bottaksen pomolle yllättävät potkut – kohuttu entinen Ferrarin tallipäällikkö Audi-projektin johtoon
- Unkarin GP:ssä nähtiin toinenkin tallimääräys – vanha kettu sai kokea tylyn tempun
- Valtteri Bottaksen F1-uran jatko vaarassa – suomalaiselta synkkä viesti sopimusneuvotteluista
- Max Verstappen kävi kuumana vielä kilpailun jälkeenkin: ”He kaikki voivat painua vi**uun”
- Max Verstappen tuomariston kuultavaksi – lyödäänkö hollantilaiselle rangaistus?
- Oscar Piastrille kauden kohutuin voitto Unkarissa – Max Verstappenilla pimeni täysin: Huutokilpailu tiimiradiossa tallin kanssa
- Valtteri Bottaksen F1-uran jatko vaarassa – suomalaiselta synkkä viesti sopimusneuvotteluista
- Mercedes on menettämässä tähtikuski George Russellin – nappaako britti jälleen Valtteri Bottaksen ajopaikan?
- Red Bull pani stopin Max Verstappenin öisille harrastuksille – ”Hän oli aiempaa herkkänahkaisempi”
- Onko Valtteri Bottaksen F1-ura sinetöity? Kohukuskille sittenkin uusi sopimus suomalaisen perässä olleen tallin kanssa
- Max Verstappen tuomariston kuultavaksi – lyödäänkö hollantilaiselle rangaistus?
- Valtteri Bottaksen pomolle yllättävät potkut – kohuttu entinen Ferrarin tallipäällikkö Audi-projektin johtoon
- Max Verstappen kävi kuumana vielä kilpailun jälkeenkin: ”He kaikki voivat painua vi**uun”
- Unkarin GP:ssä nähtiin toinenkin tallimääräys – vanha kettu sai kokea tylyn tempun
- Oscar Piastrille kauden kohutuin voitto Unkarissa – Max Verstappenilla pimeni täysin: Huutokilpailu tiimiradiossa tallin kanssa
- Sergio Perez toheloi jälleen – Red Bull -pomojen kärsivällisyys loppumassa: ”Viimeinen asia, jota kaipasimme”