Ferrari löytänyt syyn heikkoihin aika-ajoihin: ”Pystymme ihan kärkivauhtiin”
Kuva: Getty Images
Vaikka Kimi Räikkönen manailikin autoaan perjantain harjoituksissa Kanadassa, tallin suorituskyvystä vastaava insinööri Jock Clear sanoi, että kaikki toimi kuten pitikin.
Ferrari toi muitakin uusia osia Montrealiin.
– Kaikki toimi perjantaina ihan kuten odotimmekin. Mutta pitää muistaa, että ei uusia osia ole mistään pakasta vedetty, vaan kaikki on kalibroitu ja testattu dynamometreissä tarkkaan. Tiedämme mitä odotamme ja hyvä asia oli, että kaikki toimi täysin suunnitellusti, Clear sanoi FIA:n lehdistötilaisuudessa.
Ferrari on ollut vaikeuksissa viime kisoissa etenkin aika-ajoissa.
– Harvoin F1:ssä vain yksi asia vaikuttaa, aika-ajoihimme on vaikuttanut monta eri tekijää. Yksi on toki se, että Red Bull on pystynyt tekemään selkeitä parannuksia ja sen aika-ajovauhti on ollut erinomaista, Clear sanoi.
– Mutta toisaalta me olemme alisuorittaneet viime kisoissa Q3:ssa. Meillä on ollut tunne, että pystymme ihan kärkivauhtiin, mutta sitten jokin on mennyt pieleen. Olemme pyrkineet selvittämään, onko kyse ollut renkaista vai kenties säädöistä ja uskon, että olemme nyt löytäneet ratkaisun.
LUE MYÖS:
- Nyt se on julki! Tässä on Suomen MM-rallin osallistujalista
- Lewis Hamilton tykitti sprintin paalulle – Valtteri Bottakselle jälleen pettymys
- Tällaisella erikoisvärityksellä Valtteri Bottas ajaa Britannian GP:ssä
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- Max Verstappenin tulevaisuus puhuttaa – McLaren-pomolta yllättävä kommentti
- Lewis Hamilton latasi Max Verstappenille suorat sanat Itävallan GP:n kohutilanteesta
- Kreikan MM-ralli 2026: Tulokset
- Lewis Hamilton latasi Max Verstappenille suorat sanat Itävallan GP:n kohutilanteesta
- Tällaisella erikoisvärityksellä Valtteri Bottas ajaa Britannian GP:ssä
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- George Russell voittoon Itävallassa – Valtteri Bottaksen kisa päättyi liekkeihin
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”
- Valtteri Bottas antoi karun arvion Cadillacin tilanteesta