Kausiennakossa Ferrari: Kaikkia suomalaisia kiinnostaa sama kysymys – ”Mitä jos Räikkönen onkin nopeampi Ferrari?”
Kuva: Getty Images
Suomalaiset F1-fanit ovat kaksijakoisessa tilanteessa. Sinivalkoiset edustajamme kuninkuusluokassa ajavat potentiaalisesti jokaisessa osakilpailuissa vähintään palkintokorokesijoituksista. Vain suurmaat Saksa ja Iso-Britannia voivat ylpeillä tulevalla kaudella samasta.
Mutta meille palkintokorokkeen alimmat sijoitukset eivät kuitenkaan riitä. Kaikista koettelemuksista huolimatta kansakuntamme on formulakansaa. Menestyksentäyteiset vuodet saavat meidät janoamaan lisää menestystä, joten vain voitot kelpaavat. Eikä siinä toki ole mitään väärää.
Viime kauden loppupisteissä suomalaiset löytyivät sijoilta neljä ja viisi. Kaukana surkeudesta, mutta silti ilmassa huokui pettymys. Sellaista se on, kun voitot jäävät välistä.
Siksipä Mercedeksen nykyinen ylivoima harmittaa erityisen paljon suomalaisia. Jos hopeanuolet eivät olisi niin pirun nopeita, olisivat suomalaisetkin saaneet nauttia varmasti voitoista viimeisen kahden kauden aikana.
Tulevassa vuodessa on monta suomalaista mielenkiinnon kohdetta. Ferrarin autosta numero seitsemän löytyy se kaikista puhutuin. Mihin Kimi Räikkönen yltää vielä? Ferrari on Mercedeksen ykköshaastaja, ja talvitestien perusteella se on kaventanut etumatkaa viime vuodesta, vaikka sitä on edelleen piinallisen paljon. Mutta luovuttaa ei tule koskaan. Nyt kysytään sisua, sillä silloin myös suuri palkinto maistuu paljon makeammalta.
Kärsivällisyyttä kysytään myös kotikatsomoissa. Viimeinen asia mitä kukaan lajista nauttiva haluaa on kuulla kitinää ja omien kuljettajien solvaamista ja lyttäämistä jo ensimmäisen kilpailun jälkeen. Jos oletusarvoisesti Räikkösen (ja Valtteri Bottaksen) odottaa taistelevan voitosta jokaisessa kisassa, on ajatusmaailmaa syytä tarkistaa pari piirua realistisemmaksi. Julkista tuomiota ei tule julistaa yhden tai kahdenkaan epäonnistuneen suorituksen perusteella.
Ferrari on tulevalla kaudella asemassa, jossa se tarjoaa Räikkösen ja Sebastian Vettelin faneille monta kertaa ”läheltä piti -tilanteita” voittojen suhteen. Siksipä pelihousuja ei kannata repiä niiden alempien palkintopallisijoitusten takia.
Juuso Taipale
Twitter: @JuusoTaipale
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Saksan Drift Masters 2026: Tulokset
- Epäonni jatkuu – Lauri Heinonen sivuun Saksan Drift Mastersista
- FIA poisti rajoitukset – Venäjä saa palata F1:een ja MM-ralliin
- Lähde: F1:ssä muhii jättisopimus – Williams ei halua luopua tähdestään
- Valtteri Bottaksen pomo sai kenkää – korvaaja nimetty
- Hollannin GP 2026 – F1: Aikataulu, ohjelma, tv, tulokset
- Ismo Leikola ajoi ensimmäisen MM-rallinsa – ”Tämä ei jää tähän”
- Uuden MM-rallin reittejä testattiin jo – Elfyn Evans: ”Paikoin jopa liian nopea”
- SM-ralli Kitee 2026: Tulokset
- Suomen MM-ralli keräsi jälleen valtavan yleisön
- Saksan Drift Masters 2026: Aikataulu, suomalaiskuskit ja livelähetykset
- Epäonni jatkuu – Lauri Heinonen sivuun Saksan Drift Mastersista
- FIA suunnittelee isoa muutosta F1-autoihin
- Hurja siirtohuhu F1:ssä – Sergio Perez pois Cadillacilta?
- Ismo Leikola ajoi ensimmäisen MM-rallinsa – ”Tämä ei jää tähän”
- Uuden MM-rallin reittejä testattiin jo – Elfyn Evans: ”Paikoin jopa liian nopea”
- SM-ralli Kitee 2026: Tulokset
- Saksan Drift Masters 2026: Tulokset
- Lähde: F1:ssä muhii jättisopimus – Williams ei halua luopua tähdestään
- FIA poisti rajoitukset – Venäjä saa palata F1:een ja MM-ralliin