Williams-pomo ylistää kuskiaan: ”Hän ylisuoritti viime kaudella”
Kuva: Getty Images
Williamsin tallipäällikkö Claire Williams ei säästele kehusanoja kuvaillessaan viime kaudella tallin kehityskuljettajana toimineen 22-vuotiaan Alex Lynnin suorituksia.
– Siinä mielessä, mitä me häneltä halusimme, hän suorastaan ylisuoritti, Williams kommentoi Autosportille.
– Hän on hyvin monipuolinen tyyppi, hän ajattelee paljon sitä, mitä hän tekee. Hän ei mene vain törmäilemään ympäriinsä (radalle), vaan kaikki on hyvin harkittua. Hän on hyvin kypsä ikäisekseen, Williams jatkaa.
Vielä ei ole selvillä, jatkuuko Lynnin viimevuotinen rooli Williamsilla tänäkin vuonna. Sen sijaan viime kaudella alkanut GP2-ura saa varmuudella jatkoa. Lynn onnistui saalistamaan tulokaskaudellaan sarjassa kaksi voittoa ja oli kokonaispisteissä kuudes. Williamsin mukaan tuleva kausi näyttää todella, mikä Lynn on miehiään.
– GP2 oli ylä- ja alamäkiä hänelle viime vuonna. Hänellä oli hienot hetkensä, mutta myös omat aallonpohjansa. Mutta kyseessä oli tulokaskausi, ja se on syytä muistaa. Sarjan luonteeseen kuuluu, että siinä voi tulla suurta heittelyä ja jonkun suorituskyky voi jäädä piiloon. Kaikkinensa tällä kaudella uskon, että näemme, missä Alex on kuljettajana, Williams kommentoi.
LUE MYÖS:
- Latvian Drift Masters 2026: Tulokset
- Paalupaikka! Tuukka Taponen räväytti Unkarissa
- Juha Kankkunen vihjaa: Toyotan odotetut kuljettajauutiset ovat lähellä
- Aston Martinin jättipäivitys puhuttaa F1-varikolla – Valtteri Bottas: ”Vähän pelottaa”
- Fanien suosikkirata nousi ykköskorvaajaksi – myös kauden päätöskisan näyttämö vaihtumassa
- Suru-uutinen: Formulalupaus kuoli 21-vuotiaana
- Sami Pajari avasi tunteitaan historiallisesta voitosta – ”Missään vaiheessa ei ollut varaa rentoutua”
- Red Bull -pomo vastasi Max Verstappenin ympärillä pyöriviin huhuihin
- HS: Kalle Rovanperän tilanteesta iso paljastus – neuvottelut käynnissä
- Valtteri Bottas paljastaa: Näin Cadillac reagoi häntä koskeneisiin kohuhuhuihin
- Antonellin voitto toi Heikki Kovalaiselle mieleen Kimi Räikkösen hauskan neuvon
- Lewis Hamilton osui Ferrarin mekaanikkoon varikkopysähdyksellä – FIA antoi tuomionsa
- HS: Kalle Rovanperän tilanteesta iso paljastus – neuvottelut käynnissä
- F1-tähti sai nykyautoista tarpeekseen – latasi suorat sanat: ”Melko paska tapa ajaa kilpaa”
- Juha Kankkunen vihjaa: Toyotan odotetut kuljettajauutiset ovat lähellä
- Aston Martinin jättipäivitys puhuttaa F1-varikolla – Valtteri Bottas: ”Vähän pelottaa”
- Suru-uutinen: Formulalupaus kuoli 21-vuotiaana
- George Russellin katastrofi Belgiassa oli Kimi Antonellin avain onneen – MM-taistelu tiivistyy
- Lähtöruuturangaistukset sekoittavat pakkaa – tässä Belgian GP:n lähtöjärjestys
- Fanien suosikkirata nousi ykköskorvaajaksi – myös kauden päätöskisan näyttämö vaihtumassa