Suomalaisvalmentaja muistelee riitojaan Sebastian Vettelin kanssa: ”Ovia läiskittiin ja huudettiin”
Kuva: Getty Images
Tommi Pärmäkosken ja Sebastian Vettelin tiivis yhteistyö ei sujunut aina ihan suunnitelmien mukaan.
Ferrarilla ajavan Sebastian Vettelin kuntovalmentajana vuodet 2008-11 toiminut Tommi Pärmäkoski kertoo, ettei hänen ja saksalaiskuskin yhteistyö ollut aina ruusuista.
Pärmäkosken mukaan Vettelillä, nyt 28, on vahva luonne. Kuskin voitonhalu on äärimmäisen kova, minkä takia yhteydenottoja tuli silloin tällöin. Karkeasti arvioituna kaksikko vietti vuodessa noin 300 päivää yhdessä.
– Totta kai niitä tuli. On siellä ovia läiskitty ja välillä huudettukin, mutta molemmilla oli yhteinen tavoite, ja silloin se oli maailmanmestaruus. Sen tavoitteen piti ajaa niin kovasti eteenpäin, ja kun tehtiin yhdessä töitä unelman eteen, niin siinä tuli vastoinkäymisiä. Välillä oli minun vuoroni huutaa ja välillä Sebastianin, välillä siinä tulee tappeluita, Pärmäkoski kertoo SuomiF1-sivustolle.
– Hölmöä verrata sitä parisuhteeseen, mutta parisuhteessakin tulee riitoja, 32-vuotias valmentaja hymähtää.
Vettel on voittanut urallaan neljä maailmanmestaruutta, joista kaksi tuli Pärmäkosken alaisuudessa vuosina 2010 ja 2011. Myös kaudet 2012 -ja 13 päättyivät saksalaisen MM-voittoon. Hän ajoi Red Bull -tallilla vuodet 2009-14 ennen siirtymistään Ferrarille.
Pärmäkosken laajempi haastattelu julkaistaan huomenna SuomiF1-sivustolla.
Christos Zavros
Twitter: @CZavros
LUE MYÖS:
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Tätä ei ihan joka päivä näe! Max Verstappen teki 100 ohitusta 35 minuutissa – katso video
- Sami Pajarin mestaruushaaveille jättimäinen takaisku – päätöskisa peruttiin
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Tuukka Taposen tulevaisuudesta ikävä paljastus – ”Ollaan huonossa tilanteessa”
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Red Bullilta takaraja Isack Hadjarille – Liam Lawson odottaa ratkaisua