Viime F1-kauden pahin alisuorittaja odottaa jo innolla tulevaa kautta: ”Auto kaunis paketti”
McLarenilla odotetaan paljon tallin tulevan kauden kilpurilta. MP4-31 auton uskotaan nostavan tallin takaisin kärkitaistoon.
Tallin viimekausi oli suuri pettymys. McLaren jäi valmistajien sarjassa yhdeksänneksi, eikä vauhti ollut lainkaan kunnossa. Hondan voimanlähde paljastui sekä tehottomaksi että epäluotettavaksi.
Talli ja japanilaismerkki ovat paiskineet kuitenki hartiavoimin töitä, jotta ongelmat saataisiin korjattua. McLarenin johtaja Ron Dennis luottaakin parempaa olevan luvassa.
– Puahallamme kaikki edelleen yhteen hiileen tämän projektin kanssa. Meitä kaikkia puskee eteenpäin yksi intohimo: halu voittaa, Dennis lataa.
McLaren kehuu uuden auton olevan innovatiivinen, mutta erityisen paljon odotuksia parantuneen suorituskyvyn suhteen on ladattu Hondalle. Japanilaismerkin F1-toimista vastaavan johtajan Yasuhisa Arain mukaan Hondalla tiedetään miten ongelmat korjataan.
– Talvitestien aikana haluamme löytää parhaan balanssin auton ja voimanlähteen suhteen. Haluamme myös testata, kuinka ERS-järjestelmämme on parantunut viime vuodesta, Arai toteaa viitaten viime kauden suurimpaan murheenkryyniin.
Myös kuljettajat Jenson Button ja Fernando Alonso vakuuttavat odottavansa innolla kauden alkua.
– Olen erittäin ylpeä koko tiimistä, sillä kaikki ovat työskennelleet kovasti talven aikana. Suuntaan kohti tulevaa kautta erittäin motivoituneena ja uskoen vahvasti parempaa olevan luvassa, Button toteaa.
– Auton aerodynamiikka on fantastisen yksityiskohtaista. Koko auto on kaunis paketti, mutta erityisesti aerodynamiikan kannalta, Alonso puolestaan hekumoi.
Ensimmäisenä autolla tositoimiin pääsee Button, joka saa kunnian aloittaa talvitestit huomenna maanantaina.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Pikkuformuloissa kummallinen tilanne – tallin kuskikatras vanhempi kuin puolella F1-sarjasta
- Paljastus: Max Verstappen oli eri mieltä Red Bullin kuskiruletin suhteen
- Max Verstappen jälleen listakärkenä – F1-fanit äänestivät kauden hienoimman ohituksen
- Oscar Piastrin tulevaisuus McLarenilla kyseenalaistettiin – ”Keskustelevat jo muiden tallien kanssa”
- Autosport listasi vuoden parhaat rattimiehet – näin sijoittui Kalle Rovanperä
- Raaka arvio Cadillacin F1-hankkeesta – ”Se on jo voitto, jos saavat auton lähtöruudukkoon”
- Kulisseissa tapahtuu! Rallin MM-sarjaan täysin uusi valmistaja
- Christian Hornerin paluu nousi jälleen esiin – kahden voimahahmon liitto syntymässä
- Osakilpailut – Formula 1
- Formula 1 – televisiointi