Mika Salo: Alonso politikoi itselleen ykkösaseman Ferrarilla Räikköstä vastaan
Kuva: Getty Images
Mika Salo sanoo ymmärtävänsä ulkoapäin ajoittain julmaltakin näyttävää Scuderia Ferrarin henkilöstöpolitiikkaa, jossa tulosten puute uhkaa nopeasti työpaikkaa.
Salo itse ajoi menestyksekkäästi varakuljettajana tallissa 1999 ja tuntee italialaisen intohimon formula ykkösiin.
– Ne vaatii kaiken ihmisiltä. Jos tulosta ei tule, niin sitten se on ulos. Se on yksinkertainen periaate. Ne tekee töitä sydämestään siellä ja se toimii siten oli kyseessä sitten mekaanikko tai kuka tahansa, hän sanoi SuomiF1-sivustolle.
Ferraria on syytetty joskus jopa syntipukkien etsimisestä ongelmien keskellä. Tätä väitettä Salo ei kuitenkaan jaa.
– Ei, mun mielestä ne asiat käydään läpi tiimin sisällä aika selvästi, hän sanoi.
Yksi tallista lähtemään joutunut henkilö oli lopulta Fernando Alonso, jonka Salo on toisessa yhteydessä kuvaillut käyttäneen ”likaisia temppuja” Kimi Räikköstä vastaan tallissa.
Kysyttäessä, mitä hän tällä tarkoitti, Salo vastasi seuraavasti:
– Sillä on omat keinonsa, millä se ottaa sen tallin haltuun niin, että se politikoi itselleen ykköskuljettajan aseman heti ennen kuin ensimmäistä kisaa on edes ajettu. Se vain osaa sen.
Olli Kuitunen
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Pikkuformuloissa kummallinen tilanne – tallin kuskikatras vanhempi kuin puolella F1-sarjasta
- Paljastus: Max Verstappen oli eri mieltä Red Bullin kuskiruletin suhteen
- Max Verstappen jälleen listakärkenä – F1-fanit äänestivät kauden hienoimman ohituksen
- Oscar Piastrin tulevaisuus McLarenilla kyseenalaistettiin – ”Keskustelevat jo muiden tallien kanssa”
- Autosport listasi vuoden parhaat rattimiehet – näin sijoittui Kalle Rovanperä
- Raaka arvio Cadillacin F1-hankkeesta – ”Se on jo voitto, jos saavat auton lähtöruudukkoon”
- Kulisseissa tapahtuu! Rallin MM-sarjaan täysin uusi valmistaja
- Christian Hornerin paluu nousi jälleen esiin – kahden voimahahmon liitto syntymässä
- Osakilpailut – Formula 1
- Formula 1 – televisiointi