Mercedekseltä päivitys Kanadaan – huolestuttava tieto vastustajille
Mercedes on tuomassa tulevaan Kanadan osakilpailuun päivitetyn version voimanlähteestään. Puheet asian ympärillä ovat käyneeet kuumana, sillä saksalaismerkin epäillään säästelevän elintärkeitä kehityspisteitään eli polettejaan vielä myöhäisemmäksi vaiheeksi kautta.
Aiemmin Lotuksen pomoihin kuuluva Matthew Carter paljasti päivityksen olevan niin iso, että siihen oli tuhlattu poletteja. Motorsport.com-sivusto on kuitenkin selvittänyt, ettei niitä ole käytetty uudessa kehitysversiossa.
Voimanlähteisiin saa tehdä pieniä luotettavuuteen vaikuttavia muutoksia ilman polettirajoitusta, ja tämän motorsport.com uskookin tapahtuneen. Mercedes haluaa pantata uutta versiotaan, kunnes myös vastustajat ovat valmiita tuomaan omat kehitysversionsa radalle. Ferrari ja Honda ovat jo julistaneet lykkäävänsä kehitysversion esittelemisen myöhemmäksi vaiheeksi kautta. Renault taas pyrkii ratkomaan luotettavuusongelmansa, ennen kuin sekään alkaa esitellä mitään uutta.
- Lehti: Kimi Antonellin maailmanmestaruus toi jättipotin – näin paljon hän tienaa
- Ferrarin sisällä kuohuu – Lewis Hamilton latasi suorat sanat Charles Leclercistä
- IS: Kalle Rovanperä palaa rallin MM-sarjaan – tällainen sopimus on
- Valtteri Bottas joutui rajuun onnettomuuteen – kommentoi nyt tapahtunutta
- Meksikon GP 2026 – F1: Tulokset ja pisteet
- Kimi Antonellista F1-historian nuorin mestari – Valtteri Bottas kiidätettiin jatkotutkimuksiin jättikolarin seurauksena
- Ollie Bearmanilta suoraa puhetta Haasin kuljettajasotkusta
- Esteban Ocon kiistää syytökset – näin ranskalainen kommentoi hyllyttämistään
- Tyly takaisku – Liam Lawson hylättiin Meksikon GP:n aika-ajoissa
- Lewis Hamiltonille uran ensimmäinen paalu Ferrarilla – McLaren-kuski epäonnistui totaalisesti
- Valtteri Bottakselle 50 lähtöruudun rangaistus Meksikossa
- Kalle Rovanperä ja Sami Pajari testasivat Toyotan uutta ralliautoa – korimalli herättää huomiota
- Lähde: Hyllytetyn F1-kuskin tilanteesta uutta tietoa – taustalla fyysinen yhteenotto tallipomon kanssa
- Ella Häkkinen, 15, päätti ensimmäisen formulakautensa mestarina
- Rengasjätti suunnittelee yllätyspaluuta F1:een
- Kimi Antonellista F1-historian nuorin mestari – Valtteri Bottas kiidätettiin jatkotutkimuksiin jättikolarin seurauksena
- F1-faneille hyviä uutisia: Viaplay näyttää kisalähetyksiä maksutta marraskuussa
- Kimi Antonelli sairastui – myös Valtteri Bottas sivuun
- Daniel Ricciardo avautuu F1-uran päättäneestä nöyryytyksestä
- Lähde: F1-lupauksen sopimusneuvottelut vaikeuksissa – palkkavaatimus liikaa tallille