McLaren-pomo tietää syyt kuljettajiensa jaksamiselle
Kuva: Getty Images
McLaren-kuljettajat Jenson Button ja Fernando Alonso eivät ole sortuneet itkemään kohtaloaan mediassa, vaikka menestystalli on kokenut historiansa surkeimman kaudenaloituksen.
Viiden osakilpailun jälkeen talli on edelleen pisteittä, eikä tallilla ole mitään asiaa kärkitaistoon. Tallin kilpailuasianhoitaja Eric Boullier kertoo tallin tehneen kuljettajille selväksi jo hyvissä ajoin, ettei menestystoiveita kannata pitää tämän kauden osalta kovin korkealla.
– Päätimme olla tavoittelematta kuuta taivaalta. Olisi ollut täysin väärin sanoa kuljettajillemme, että tämä vuosi on oleva heidän. Tiesimme, ettei niin tule tapahtumaan, Boullier toteaa Autosportille.
Boullier teki selväksi, että kyseessä on monivuotinen projekti.
– Pitkäkestoisissa hankkeissa oleellista on rakentaa luottamusta ja läpinäkyvyyttä kaikkien osallisten kesken. McLarenin ykkössääntö olikin tehdä selväksi, että kaikki tietävät ymmärtävät ja luottavat toisiinsa.
Boullier vannoo myös nauttivansa McLarenin isoherran Ron Denniksen luottamusta vaikeasta alkukaudesta huolimatta.
– Hän tiesi kyseessä olevan pitkän tien. Hän ymmärtää, ja hän tekee kaikkensa tukeakseen hanketta. Joten sanoisin hänen tukensa olevan erittäin hyvää.
LUE MYÖS:
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Tätä ei ihan joka päivä näe! Max Verstappen teki 100 ohitusta 35 minuutissa – katso video
- Sami Pajarin mestaruushaaveille jättimäinen takaisku – päätöskisa peruttiin
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki