F1-legenda Sennan entinen asunto myytiin – kiinteistönvälittäjä ei tiennyt entisestä omistajasta
Kuva: Getty Images
Formula ykkösten kolminkertaisen maailmanmestarin Ayrton Sennan entinen asunto Englannin Eatonissa on myyty, kertoo brittisivusto Mirror.
Kyseessä on Sennan vuonna 1981 käyttämä tavallinen kahdella makuuhuoneella varustettu asuintalo, jossa hän asui yhdessä senaikaisen vaimonsa kanssa osallistuessaan Britannian Formula Ford -kilpailuihin.
Asunnon välittänyt kiinteistönvälittäjä paljastaa kauppahinnan olleen 210 000 ja 215 000 punnan välissä. Mielenkiintoiseksi asian tekee kuitenkin se, ettei kiinteistönvälittäjä ollut tietoinen asunnon entisestä maineikkaasta omistajasta. Uuden omistajan tietoisuudesta välittäjä ei osannut kertoa.
– Emme välitä yleensä kuuluisuuksien taloja, ja yleensä ne ovat paljon isompia kiinteistöjä. En edes tiennyt Sennan asuneen Norwichissa, kiinteistövälittäjäyhtiön johtaja Mark Bird totesi Mirrorin haastattelussa.
– Talo myytiin todella nopeasti, sillä se sijaitsee hyvällä paikalla. Ehkä Sennan nimen mainitseminen entisenä omistajana olisi luonut talon ympärille enemmän kiinnostusta, mutta se tuskin olisi vaikuttanut hintaan, Bird epäilee.
LUE MYÖS:
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos