Lehti: ”Erittäin masentunut” Kimi Räikkönen harkitsi lopettamista
Kuva: Getty Images
Espanjalaismedia tykkää ottaa Ferrarin Kimi Räikkösen hampaisiinsa. Tästä saatiin osoitus Marca-lehden uutisesta, jonka mukaan Räikkönen olisi harkinnut jopa uransa lopettamista heikon viime kauden jälkeen.
Vielä viime kaudella toista Ferraria kuljetti espanjalainen Fernando Alonso, joka pieksi Räikkösen tulosvertailuissa selvästi. Räikkönen ei saanut viimevuotista Ferraria istumaan itselleen sopivaksi missään vaiheessa, ja hän hävisikin MM-pistevertailussa tallikaverilleen selkeästi 161-55.
Marcan mukaan Räikkönen olisikin ollut tulostasostaan johtuen erittäin masentunut. ja hän mietti jopa ajohanskojen ripustamista naulaan.
Huomionarvoista on kuitenkin muistaa, ettei Räikkönen itse, tai edes talli, missään vaiheessa puhunut moisesta. Räikkösen sopimus kuluvalle kaudelle oli koko ajan kaikkien tiedossa.
Tällä kaudella Ferrari on jälleen palannut huipulle, ja Marcakin on joutunut myöntämään yllättyneensä Räikkösen nykyisestä pärjäämisestä.
LUE MYÖS:
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi