Ferrarin tallipäällikkö Maurizio Arrivabene näyttää luottavan rakentavaan kritiikkiin ja kiitoksen voimaan. Hän kiitteli kisan jälkeen Kimi Räikköstä ”superhyvistä kierrosajoista” ja kertoi myös keskustelleensa tallin mekaanikkojen kanssa.

Kimin kisa päättyi noloon ongelmaan, kun takarengas ei olisi pysynyt kunnolla kiinni. Arrivabene olisi siis saattanut antaa onnettomalle mekaanikolle hannujortikkamaisen hiustenkuivain-puhuttelun, mutta ei:

– Menin sinne ennen kaikkea rauhoitellakseni heitä, koska en halunnut heidän panikoivan, Arrivabene kertoi F1-Technical-sivuston mukaan.

– Toiseksi halusin kysyä mekaanikoilta mitä tapahtui, ja voisivatko he selittää tapahtuneen minulle. Yksinkertaisesti sanoin hänelle ”rauhoitu, keskity, älä huoli”.

Syyksi ongelmaan paljastui pultti, jonka kierteet olivat hajonneet jo ensimmäisellä varikkopysähdyksellä.