F1-tallin pelastaja: ”Olin väärällä puolella aitaa”
Kuva: Getty Images
F1-talli Manorin pelastajaksi paljastunut Stephen Fitzpatrick kertoo tunteneensa sääliä Marussian tiimin kohtalosta, ja päättäneensä siksi ryhtyä toimiin tallin pelastamiseksi.
Energiayhtiö Ovon toimitusjohtajana tulonsa tienaava Fitzpatrick ryhtyi tukemaan nykyään Manorina tunnettavaa tallia, kun sen ylle kasaantui synkkiä pilviä viime vuoden loppupuolella.
– Viime vuoden marraskuuhun asti olin aina ollut väärällä puolella F1-aitaa. Viimeisin F1-kokemukseni oli viime vuoden Singaporen GP, jota olin katsomassa yhdessä ystäväni kanssa. Kävelimme ympäri rataa ja varikkoa kilpailun jälkeen, ja näin samalla kaikki ne fanit radan varressa. Silloin päätin, että meidänkin täytyy löytää keino päästä mukaan tähän, Fitzpatrick kertoi Autosportille.
– Unelmanani oli jo pitkään ollut omistaa oma F1-talli joskus. Toivoin, että yhtiöni (Ovo Energy) omistaisi tallin, mutta en koskaan uskonut sen tapahtuvan jo kaudella 2015.
Fitzpatrick kertoo sivustolle ottaneensa yhteyttä Marussian tallijohtoon kuultuaan tallin rahavaikeuksista. Puhelimessa hän sai tilanteen olevan lähes lohduton.
– Se oli sääli. Talli oli tehnyt kovasti töitä viisi vuotta, saavuttaen vihdoin ensimmäiset MM-pisteensä. Olisi ollut sääli luovuttaa kun läpimurto oli juuri tapahtumassa.
Fitzpatrickia motivoi erityisesti halu tehdä tallista tuhkimotarina.
– Olisi hieno tarina, jos kaiken tämän jälkeen talli nousisi tuhkasta ja menestyisi.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Ismo Leikola ajoi ensimmäisen MM-rallinsa – ”Tämä ei jää tähän”
- Uuden MM-rallin reittejä testattiin jo – Elfyn Evans: ”Paikoin jopa liian nopea”
- SM-ralli Kitee 2026: Aikataulu, reitti, osallistujat ja televisiointi
- Suomen MM-ralli keräsi jälleen valtavan yleisön
- Saksan Drift Masters 2026: Aikataulu, suomalaiskuskit ja livelähetykset
- Rico Salmela nousi kohisten – suomalaislupaukselle vahva tulos Silverstonessa
- FIA suunnittelee isoa muutosta F1-autoihin
- Hurja siirtohuhu F1:ssä – Sergio Perez pois Cadillacilta?
- Valtteri Bottakselta suora viesti epäilijöille: ”Parhaat vuoteni ovat vielä edessä”
- Max Verstappen jakoi kovaa ylistystä F1:n nuorelle tähdelle
- Saksan Drift Masters 2026: Aikataulu, suomalaiskuskit ja livelähetykset
- FIA suunnittelee isoa muutosta F1-autoihin
- Jari-Matti Latvala nostaa turvallisuuden pöydälle: ”Miksi rallin MM-sarjan pitäisi kilpailla siellä?”
- Hurja siirtohuhu F1:ssä – Sergio Perez pois Cadillacilta?
- Sebastien Ogierin kartanlukija kertoo pysäyttävistä hetkistä: ”Nostin katseeni ja näin suuret puut edessämme”
- Valtteri Bottas nappasi paikan MM-kisoihin
- Valtteri Bottas kertoi karun syyn keskeytyksilleen – ”Kaikki alkaa palaa”
- Valtteri Bottakselta suora viesti epäilijöille: ”Parhaat vuoteni ovat vielä edessä”
- Mika Häkkinen otti kantaa Max Verstappenin siirtohuhuihin
- Rallin MM-taistelu voi saada ison käänteen – kauden päätöskisa vaakalaudalla