Niki Lauda: Sebastian Vettel oikeassa uhmatessaan tallimääräystä
Kuva: Getty Images
Mercedes-pomo Niki Lauda pitää Red Bullin Sebastian Vettelin tiimiradiokommentteja Kiinan GP:ssä ymmärrettävinä.
Saksalainen sai jo toisessa peräkkäisessä kisassa määräyksen päästää nopeampi tallikaverinsa Daniel Ricciardo ohi, mistä Vettel aluksi kieltäytyi. Hän kuitenkin päästi Ricciardon hetkeä myöhemmin ohi kaksikon vauhtieron oltua liian suuri puolustettavaksi.
– Oli. Ehdottomasti. Se on oikean kilpa-ajajan asenne, Lauda vastasi Mirrorille kysyttäessä, että oliko Vettelillä oikeus puolellaan jupistessaan tallimääräyksesta radalla.
– Entisenä kuljettajana voin sanoa, että tällaisen ohjeen antaminen varikkomuurilta ainoastaan ärsyttää kuljettajia. Se ei auta heitä ollenkaan.
Mercedes ei puolestaan ole tällä kaudella – ainakaan vielä – antanut tallimääräyksiä, minkä Lauda sanoo olevan tietoinen linjaveto.
– [Tallipäällikkö Christian] Horner antoi Vettelille käskyn ja hän vastasi ”haista paska”, mikä on ero meidän ja heidän välillä, Lauda selitti.
– Me emme anna määräyksiä. Jokainen näki sen Bahrainissa, jossa heille kerrottiin, että heidän on huolehdittava autoistaan ja me annoimme heidän [Lewis Hamilton ja Nico Rosberg] kisata. Se on meidän filosofiamme.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Indy 500:ssa raju onnettomuus – entinen F1-kuski vietiin leikkaukseen
- Mercedes tuo ison päivityksen Kanadaan – Toto Wolffilta selvä viesti
- Max Verstappen kommentoi lopettamista suoraan – ”Olemme kauempana”
- Kova ulostulo! F1-valmistaja latasi suoraa tekstiä V8-koneista
- Porsche-legenda ylisti Max Verstappenia – ”Hän todisti sen varmasti”
- MM-rallin kulisseista vuoti iso uutinen: uusi valmistaja tulossa mukaan
- MotoGP-tähti kiidätettiin helikopterilla sairaalaan – niskasta löytyi murtuma
- Robin Räikkönen, 11, jälleen palkintokorokkeelle
- Valtteri Bottas hirmuvedossa – ajoi ylivoimaiseen voittoon!
- Drift Mastersissa upea suomalaisonnistuminen: ”Unelmien täyttymys”
- Kalle Rovanperä palaa töihin Suomessa – houkuttelee fanejaan paikan päälle
- Onko Esapekka Lapin voittoputki vaarassa? Imatralla vastassa uusi haaste
- Marcus Grönholm testasi uutta ralliautoa – antoi samalla mystisen vihjauksen
- MM-ralliin iso muutos: kilpailu typistyy 50 tuntiin
- MM-rallin kulisseista vuoti iso uutinen: uusi valmistaja tulossa mukaan
- Drift Mastersissa upea suomalaisonnistuminen: ”Unelmien täyttymys”
- Imatran SM-ralli 2026: Aikataulu, reitti, kuskit, tv
- Teemu Suninen puhuu suoraan – “Kuulumme takaisin pääluokkaan”
- Kalle Rovanperällä hurja omaisuus: Sisäpiiristä merkittävä paljastus IS:lle
- Ex-kuskilta kova näkemys Mercedeksen kuskikaksikosta: ”Yhtä nopeasti kuin Valtteri Bottas aikoinaan”