Nico Rosberg: ”Koko viikonloppu oli todella, todella huono”
Kuva: Getty Images
Jo kolmessa peräkkäisessä kisassa tallikaverinsa taakse jäänyt Nico Rosberg on kaikkea muuta kuin lyöty mies Kiinan GP:n jälkeen.
Ero mestaruustaistossa Lewis Hamiltoniin lyheni vain neljään pisteeseen, mutta Rosberg on vielä sarjan kärkipaikalla. Hän itse tosin kuvailee tilannetta hiukan toisin.
– En aio käyttää sanaa ”vielä”, koska aion myös pitää sen! On hyvä olla johdossa erityisesti sen valossa, että koko viikonloppu oli todella, todella huono minulle. Se meni pieleen niin monessa suhteessa, kisan kakkonen valitteli tallinsa kotisivulla.
Saksalaisen startti ei ollut erityisen vahva, mitä seurasi vielä osuma Williamsin Valtteri Bottaksen kanssa.
– Meillä ei ollut kisassa telemetriaa, joten auton ja varikon välillä ei ollut viestintää. Tiimillä ei ollut aavistustakaan, mitä autossani tapahtuu radalla, mistä syystä myös startti oli huono ja monia seikkoja kasautui yhteen, saksalainen selitti.
– Olen siis iloinen toisesta sijasta ja odotan innokkaasti normaalia viikonloppua jälleen Barcelonassa – hyökäten jälleen täysillä!
LUE MYÖS:
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuljettajansa
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä