Mercedesilta nappipäivä testeissä – Ferrari ja Lotus suurimmissa ongelmissa
Kuva: Getty Images
Lewis Hamilton jatkoi Mercedesin huippuiskua, kun Bahrainin GP-viikonlopun jälkeiset testit ajettiin päätökseen keskiviikkona.
Hamiltonin kellotus 1.34,136 sekuntia jätti toiseksi tulleen Toro Rosson Jean-Eric Vergnen peräti 1,421 sekunnin päähän. Hamilton kirjautti myös päivän suurimman kierrosmäärän – 118 kappaletta.
Mercedesin ratissa tiistaina, kaksipäiväisten testien avauspäivänä, oli Nico Rosberg. Saksalais-suomalaisen kärkiaika tiistaina oli 1.35,897. Bottas oli avauspäivänä viides lähes 1,5 sekuntia jääneenä eikä ajanut keskiviikkona.
Keskiviikon anti oli surkeinta Ferrarille ja Lotukselle. Fernando Alonso pystyi ajamaan vain 12 kierrosta, kun talli totesi auton rungon olevan vaurioitunut. Alonsolla oli allaan Kimi Räikkösen viikonloppuna käyttämä ajokki.
Räikkönen ei ajanut kumpanakaan päivänä.
Lotuksen Romain Grosjean sai puolestaan vain 16 kierrosta alleen voimanlähteen ongelman vuoksi. Tallin toinen kuski Pastor Maldonado jäi samoihin lukemiin tiistaina, mutta eri syystä.
Myös McLarenilla oli ongelmia. Kevin Magnussen kiersi radan vain 26 kertaa hajonneen jousituksen vuoksi. McLarenin ajokit joutuivat molemmat keskeyttämään myös viime viikonloppuna.
Bahrain, toinen testipäivä 9.4.
1. Lewis Hamilton Mercedes 1:34.136 (118 kierrosta) 2. Jean-Eric Vergne Toro Rosso 1:35.557 (63) 3. Kevin Magnussen McLaren 1:36.203 (26) 4. Sergio Perez Force India 1:36.586 (62) 5. Daniel Ricciardo Red Bull 1:37.310 (65) 6. Jules Bianchi Marussia 1:37.316 (93) 7. Giedo van der Garde Sauber 1:37.623 (77) 8. Fernando Alonso Ferrari 1:37.912 (12) 9. Marcus Ericsson Caterham 1:39.263 (66) 10. Felipe Nasr Williams 1:39.879 (64) 11. Romain Grosjean Lotus 1:43.732 (16)
LUE MYÖS:
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Tätä ei ihan joka päivä näe! Max Verstappen teki 100 ohitusta 35 minuutissa – katso video
- Sami Pajarin mestaruushaaveille jättimäinen takaisku – päätöskisa peruttiin
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Tuukka Taposen tulevaisuudesta ikävä paljastus – ”Ollaan huonossa tilanteessa”
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Red Bullilta takaraja Isack Hadjarille – Liam Lawson odottaa ratkaisua
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki