Audi Sport Abt: ”Me tulemme Formula E -sarjaan tavoitteenamme voittaa”
Marraskuussa osallistumisensa FIA:n alaiseen uuteen sähköautosarja Formula E:hen vahvistanut Audi Sport Abt kertoo ilmoituksen jo kantaneen hedelmää.
Tallipäällikkö Hans-Jürgen Abt arvioi merkittävän autovalmistajan alaisuudessa toimivan tallin ilmoituksen aiheuttaneen odottamattomankin vahvan kaiun.
– Me olimme innokkaita näkemään reaktion ja tietenkin meillä oli joitain odotuksia, mutta ne ovat ylittyneet selvästi. Meidän osallistumisemme oli merkittävä aihe sekä kansainvälisessä että [Saksan] kansallisessa mediassa, Abt sanoi sarjan kotisivulla.
– Mutta me olimme vähintään yhtä ilahtuneita suuresta positiivisesta reaktiosta kumppaneidemme sekä ylipäätään moottoriurheiluskenen suunnalta.
Yksityiskohdista ei vielä paljon tietoa ole, mutta pomo lupaa kilpailukykyistä tallia kun sarja starttaa syyskuussa.
– Me tulemme kokoamaan täydellisen paketin. Siihen kuuluu sponsoreita ja vahva tiimi sekä tietenkin nopeat kuljettajat, Abt sanoi.
– Yksi asia on selvä: me tulemme mukaan Formula E -sarjaan tavoitteenamme voittaa.
- George Russellin toiminta johti sakkoihin – Toto Wolff avasi tapahtumia
- Esteban Oconin tilanne kärjistyi – nyt neuvotellaan sopimuksen purkamisesta
- Lehti: Kimi Antonellin maailmanmestaruus toi jättipotin – näin paljon hän tienaa
- Ferrarin sisällä kuohuu – Lewis Hamilton latasi suorat sanat Charles Leclercistä
- IS: Kalle Rovanperä palaa rallin MM-sarjaan – tällainen sopimus on
- Valtteri Bottas joutui rajuun onnettomuuteen – kommentoi nyt tapahtunutta
- Meksikon GP 2026 – F1: Tulokset ja pisteet
- Kimi Antonellista F1-historian nuorin mestari – Valtteri Bottas kiidätettiin jatkotutkimuksiin jättikolarin seurauksena
- Ollie Bearmanilta suoraa puhetta Haasin kuljettajasotkusta
- Esteban Ocon kiistää syytökset – näin ranskalainen kommentoi hyllyttämistään
- Valtteri Bottakselle 50 lähtöruudun rangaistus Meksikossa
- Kalle Rovanperä ja Sami Pajari testasivat Toyotan uutta ralliautoa – korimalli herättää huomiota
- Lähde: Hyllytetyn F1-kuskin tilanteesta uutta tietoa – taustalla fyysinen yhteenotto tallipomon kanssa
- IS: Kalle Rovanperä palaa rallin MM-sarjaan – tällainen sopimus on
- Ella Häkkinen, 15, päätti ensimmäisen formulakautensa mestarina
- Kimi Antonellista F1-historian nuorin mestari – Valtteri Bottas kiidätettiin jatkotutkimuksiin jättikolarin seurauksena
- F1-faneille hyviä uutisia: Viaplay näyttää kisalähetyksiä maksutta marraskuussa
- Kimi Antonelli sairastui – myös Valtteri Bottas sivuun
- Daniel Ricciardo avautuu F1-uran päättäneestä nöyryytyksestä
- Lähde: F1-lupauksen sopimusneuvottelut vaikeuksissa – palkkavaatimus liikaa tallille