Lotus vahvisti muutoksia – tietoa myös uudesta autosta
Kuva: Getty Images
Lotus on vahvistanut perjantaina merkittäviä organisaatiomuutoksia tallissa sekä uuden auton esittelypäivän.
Tallipäällikkö Eric Boullier jättää tehtävänsä, jonka ottaa nyt hoitaakseen Genii-pomo Gerard Lopez, joka toimii myös toisena hallituksen puheenjohtajana. Tallin vähemmistöomistaja Andy Ruhan jakaa puheenjohtajuuden Lopezin kanssa.
– Lotus-talli ei ole koskaan pysynyt paikallaan ja me etenemme kohti jännittävää kautta 2014 innovatiivisine autoinemme, sanoi tuore tallipäällikkö.
– Me kiitämme Ericiä kaikesta hänen kovasta työstään viimeisten neljän vuoden aikana ja olemme luottavaisia, että me voimme jatkaa taistelua yhtenä kärkitalleista tulevalla kaudella.
Talli vahvisti samalla, että sen tulevan E22-auton esittelyn yhteydessä tullaan myös julkistamaan uusia kaupallisia kumppanuuksia. Auto tullaan esittelemään Bahrainin testin alussa helmikuussa.
LUE MYÖS:
- Tuukka Taposen nousu ei riittänyt pisteille Silverstonessa
- Kimi Antonelli jatkoi hurjaa virettään aika-ajossa
- Kimi Antonelli nappasi historiallisen voiton Silverstonessa
- Nyt se on julki! Tässä on Suomen MM-rallin osallistujalista
- Lewis Hamilton tykitti sprintin paalulle – Valtteri Bottakselle jälleen pettymys
- Tällaisella erikoisvärityksellä Valtteri Bottas ajaa Britannian GP:ssä
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”
- Lewis Hamilton latasi Max Verstappenille suorat sanat Itävallan GP:n kohutilanteesta
- Tällaisella erikoisvärityksellä Valtteri Bottas ajaa Britannian GP:ssä
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- Nyt se on julki! Tässä on Suomen MM-rallin osallistujalista
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- George Russell voittoon Itävallassa – Valtteri Bottaksen kisa päättyi liekkeihin
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”
- Valtteri Bottas antoi karun arvion Cadillacin tilanteesta