Syyskuu 2013: Räikkösen sopimus julkaistaan, Vettel dominoi tilastoja, Hamiltonilta Kimi-ylistystä
Kuva: Getty Images
Vuosi 2013 lähestyy ruutulippua, ja on aika muistella hieman menneitä. Käymme vuoden loppuun asti kerran päivässä läpi menneen vuoden puhuttaneimpia uutisiamme. Kuukausi kerrallaan, joka päivä klo 15.
Syyskuussa ajettiin kaksi F1-osakilpailua. Italian ja Singaporen GP:t menivät hurjaan voittoputkeen yltyneen Sebastian Vettelin nimiin. Italiassa 11:nteen lähtöruutuun jääneen Kimi Räikkösen kisa meni pilalle startissa, kun hän ajoi Sergio Perezin perään. Maalissa Räikkönen oli 11:s. Singaporessa suomalainen ajoi upeasti 13. ruudusta kolmanneksi selkävaivaisena. Mark Webber ja Fernando Alonso saivat GP:n jälkeen kisan tuomaristolta varoitukset, kun radan varteen jäänyt Webber oli hypännyt Alonson kyytiin jäähdyttelykierroksella. Webberille varoitus oli kauden kolmas ja australialainen sai lähtöruuturangaistuksen seuraavaan kisaan.
Räikkönen oli muutenkin syyskuun ykköspuheenaihe – eikä vähiten siksi, että suomalaisen Ferrari-sopimus julkaistiin 11. syyskuuta. Saksalaislähteet kirjoittivat ennen sopimuksen julkaisua, että Kimin palkan maksaisi Ferrarin pitkäaikainen sponsori, öljy-yhtiö Shell.
Ennen Kimin Ferrari sopimuksen julkaisua yksi kuuma puheenaihe oli Ferrarin ja Fernando Alonson välit. Alonso muun muassa kritisoi talliaan tiimiradiossa Italian GP:n yhteydessä, mikä nostatti kohua entisestään.
4.9: Jenson Button rakasti V10-moottoreita ja viettää aikaa lähinnä yhden kuskin kanssa
7.9: Fernando Alonso haukkui Ferrarin: ”Olette kaikki typeriä”
9.9: Kimi Räikkösen Ferrari-neuvottelut: ”Rahasta nopeasti sopuun, muista ehdoista väännettiin”
9.9: Tässä on Kimi Räikkösen palkka Ferrarilla – maksajana Jorma Ollilan johtama Shell!
10.9: Felipe Massa vahvisti lähtönsä Ferrarilta
11.9: Kimi Räikkönen kommentoi paluutaan: ”En malta odottaa”
17.9: Felipe Massa: Ei enää apua Fernando Alonsolle
19.9: Lewis Hamilton: ”Kimi on ajanut sensaatiomaisen hyvin”
22.9: Sebastian Vettelillä nyt aktiivikuskeista eniten voittoja, paaluja ja mestaruuksia
23.9: Lewis Hamilton ihmetteli Räikkösen nousua: ”En tiedä mistä Kimi tuli, uskomatonta”
Löydät kaikki kuukausikoosteet tästä!
LUE MYÖS:
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Red Bullilta takaraja Isack Hadjarille – Liam Lawson odottaa ratkaisua
- Juha Rytkönen teki huiman nousun EM-hopealle – ”En olisi uskonut”
- Rallicross EM 2026: Pisteet, kuskit ja uutiset
- Drift Masters 2026: Pisteet, kuskit ja uutiset
- Drifting SM 2026: Pisteet ja uutiset
- IL: Mika Salo laukoi suorat sanat Robin Räikkösen Red Bull -sopimuksesta
- Chilen MM-ralli 2026: Lopputulokset
- MTV: Kalle Rovanperä latasi suorat sanat Sami Pajarin tilanteesta
- Chilen rallin sunnuntain aikataulu ja tv-lähetykset
- Max Verstappen latasi suoran arvion Robin Räikkösestä
- Chilen MM-rallin lauantain aikataulu ja tv-lähetykset
- Chilen MM-rallin torstain aikataulu ja tv-lähetykset
- WRC-tähti etsii uutta tallia – ”Aika alkaa käydä vähiin”
- Chilen MM-rallin perjantain aikataulu ja tv-lähetykset
- Drift Masters -finaali 2026: Lopputulokset