Jenson Button rakasti V10-moottoreita ja viettää aikaa lähinnä yhden kuskin kanssa
Kuva: Getty Images
Jenson Button oli Unkarin GP:n yhteydessä F1 Racingin lukijoiden grillattavana, kun brittilehti haastatteli Buttonia esittäen hänelle lukijoiden kysymyksiä.
Buttonilta kysyttiin muun muassa moottoreista. Vuonna 2000 F1:ssä debytoinut Button on nähnyt niin V10- kuin V8-moottoritkin ennen siirtymistä V6-turbomoottoreihin ensi vuonna.
– Kolmelitraiset V10:t kuulostivat ylivoimaisesti parhaalta. Katsoin yhtenä päivänä joitakin kisoja vuosilta 2004 ja 2005. Silloiset moottorit lauloivat. Totta kai rakastin sitä, mutta se ei ole maailman tapa enää. Mielestäni suuntaus, johon menemme moottorien kanssa, on oikea. Se on jännittävää moottorivalmistajille ja jännittävää meille – eri tavalla. Joten valitsen joko V10:t tai 1,6-litraiset V6:t, mutta ei V8:t.
Button vastaili myös kevyempiin aiheisiin. Englantilaiseltakysyttiin, että kenen kuljettajan kanssa hän lähtisi road tripille.
– Minä ajaisin ja luullakseni Paul di Resta olisi kanssani. Vietämme aikaa yhdessä harjoitellessa ja hän on aika hyvä matkustaja, Button heitti.
– En oikeastaan vietä aikaa kenenkään muun kuskin kanssa – ehkä vähän [Mark] Webberin.
MM-sarjan 9:s kertoi myös omistavansa yhden kolmesta käyttämästään Brawn-auton rungosta vuodelta 2009.
– Minulla ei ole sitä tällä hetkellä, mutta voin uskoakseni noutaa sen vuoden lopulla. Se sisältää niin rungon kuin moottorinkin.
LUE MYÖS:
- Oliver Solberg voittoon Chilessä, Sami Pajari kavensi MM-johtoa – katso pistetilanne
- Chilen MM-ralli 2026: Lopputulokset
- Hurjaa draamaa Chilessä! Elfyn Evans putosi – Sami Pajarin mestaruushaaveet elävät
- Kimi Antonelli onnekas Madridissa – Lando Norrisilta ryöstettiin voitto
- Se on siinä! Tuukka Taposelta mestarillinen näytös Madridissa
- Chilen rallin sunnuntain aikataulu ja tv-lähetykset
- Drift Masters -finaali 2026: Tulokset
- Tuukka Taposelta kylmäpäinen suoritus – joukkokolari väritti Madridin F3-kilpailua
- Lando Norrisilta uskomaton temppu – paalusta muodostui mieletön vääntö
- Valtteri Bottakselle varoitus Espanjan GP:n harjoituksissa
- IL: Mika Salo laukoi suorat sanat Robin Räikkösen Red Bull -sopimuksesta
- Chilen MM-ralli 2026: Lopputulokset
- MTV: Kalle Rovanperä latasi suorat sanat Sami Pajarin tilanteesta
- Suomalaislupaus dominoi Italiassa – sarjajohto jo 97 pistettä
- Chilen rallin sunnuntain aikataulu ja tv-lähetykset
- Max Verstappen latasi suoran arvion Robin Räikkösestä
- Chilen MM-rallin lauantain aikataulu ja tv-lähetykset
- Drift Masters -finaali 2026: Aikataulu, suomalaiskuskit ja livelähetykset
- Chilen MM-rallin torstain aikataulu ja tv-lähetykset
- WRC-tähti etsii uutta tallia – ”Aika alkaa käydä vähiin”