10 faktaa Japanin GP:stä – Kimi Räikkösellä rataennätys ja voitto huonoimmasta lähtöruudusta
Kuva: Getty Images
Formula ykkösten viralliset verkkosivut listasivat viikonlopun GP:stä faktoja, joista teimme 10 mielenkiintoista poimintaa.
1. Japanin GP on ajettu 28 kertaa. 24 otteeseen Suzukassa (1987-2006, 2009-) ja neljästi Fujissa (1976-77, 2007-08)
2. Ensimmäisen Japanin GP:n voitti Lotuksen Mario Andretti vuonna 1976. James Hunt voitti maailmanmestaruuden sijoituttuaan kolmanneksi.
3. Michael Schumacher on tilastollisesti menestynein Japanin GP:ssä. Hänellä on kuusi voittoa, yhteensä yhdeksän podiumia, kahdeksan paalupaikkaa ja neljä kisan nopeinta kierrosta.
4. Sebastian Vettel on startannut Japanissa paalulta neljänä viime vuonna.
5. Suzukan rataennätys on 1.31,540, Kimi Räikkösen ajamana vuonna 2005.
6. Pisimmältä takamatkalta Japanin GP:n on voittanut Räikkönen 17:nnestä ruudusta 2005.
7. McLarenilla on enemmän voittoja (9) ja podiumeja (25) kuin millään muulla tallilla Japanissa.
8. Turva-auto on nähty viidessä viimeisestä kahdeksasta Japanin GP:stä.
9. Suzukassa paalupaikalta on voitettu 12/24 kertaa.
10. Japanilaisia F1-kuskeja on ollut 17. Heillä on kolme palkintopallisijoitusta, joista kaksi Suzukassa. (Aguri Suzuki 1990 ja Kamui Kobayashi 2012)
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Takamoto Katsutan kartanlukija sivuun – loukkaantui rajussa ulosajossa
- Mercedes nousi Monzan harjoitusten ykköseksi, mutta Kimi Antonelli kärsii kovasta rangaistuksesta
- Jari-Matti Latvala arvioi Janni Hussin tason – yksi asia jäi heti mieleen
- Hyundai puntaroi vetäytymistä MM-sarjasta – tähtikuski myöntää olevansa huolissaan
- Kimi Antonelli Ferrarin väreihin? Vastaus ei jättänyt paljoa arvailtavaa
- Uusi aluevaltaus: Lando Norris perusti oman formulatallin
- Mercedes turvautumassa radikaaliin ratkaisuun – kärkitallille tuplarangaistus Italiassa?
- Uusi rallitiimi tekee tuloaan MM-sarjaan – nyt debyytistä saatiin uutta tietoa
- Isack Hadjar sivuun Italian GP:stä – Red Bull vahvisti kuskinsa Monzaan
- Chilen ralli 2026: Televisiointi, erikoiskokeet, osallistujat ja MM-sarjan pistetilanne
- Paraguayn MM-ralli 2026: Lopputulokset
- Takamoto Katsuta rajusti ulos MM-rallissa – kilpailu keskeytetty
- Kimi Antonelli Ferrarin väreihin? Vastaus ei jättänyt paljoa arvailtavaa
- Robin Räikkönen jälleen voittoon – IS: ”suuria uutisia” pian luvassa?
- Sebastien Ogier myöntää olleensa väärässä Sami Pajarin suhteen
- Kolmas voitto putkeen! Sami Pajari lähestyy MM-kärkeä – katso pistetilanne
- Sami Pajari tukevassa johdossa – kolmas peräkkäinen voitto häämöttää
- Uusi rallitiimi tekee tuloaan MM-sarjaan – nyt debyytistä saatiin uutta tietoa
- Chilen ralli 2026: Televisiointi, erikoiskokeet, osallistujat ja MM-sarjan pistetilanne
- Paraguayn MM-ralli: Sami Pajari jatkaa kärjessä!