Sauber-pomo myöntää: ”Sponsorit ovat erittäin lähellä Venäjän hallitusta”

Sauberin tallipäällikkö Monisha Kaltenborn myöntää tallin tänä kesänä vahvistetun pelastuspaketin olevan käytännössä Venäjän valtiolta.
Sauber vahvisti merkittävät sponsorisopimukset kolmen venäläisorganisaation kanssa, joiden on Sveitsin mediassa raportoitu tuovan tallille jopa vajaat €400 miljoonaa. Organisaatioiden on otaksuttu olevan läheisesti sidoksissa Kremliin.
– Lehdistötiedotteessamme me mainitsimme kolme tahoa ja ne kaikki – erityisesti kaksi rahastoa – ovat erittäin lähellä Venäjän hallitusta, Kaltenborn myönsi ESPN:lle.
Kysyttäessä, että minkälaiset tekijät formula ykkösissä vetävät kansallisia hallituksia puoleensa, tallipomo jatkoi:
– Minusta Venäjän tapauksessa se on selvästi osa heidän strategiaansa liittyen kisaan, joka heillä on ensi vuonna.
– Jotta laji voidaan vakiinnuttaa siellä, sitä täytyy tarkastella erilaisista näkökulmista. Yksi on GP-kisa, mutta historia kertoo myös, että Venäjällä on ollut korkean teknologian imago menneisyydessä ja he haluavat tuoda tietotaitonsa lajiin.
– Kyse on siis kokonaisesta mielekkäästä paketista, johon kuuluu kilpailu, kuljettaja [Sauberille valmisteltu Sergei Sirotkin tai mahdollisesti muu venäläiskuljettaja] sekä heidän korkean teknologiansa soveltaminen lajissa.
Valtavaa rahoitustukea, joka ei vaadi tallin siitymistä venäläisomistukseen taikka nimen muuttumista, on pidetty uskomattomana. Onko se siis sitä?
– Me tiedämme, mistä me puhumme ja meillä on hyvät syyt uskoa siihen, Kaltenborn pyöritteli.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Mykistävää ylivoimaa – Kalle Rovanperä takoi uutta MM-rallihistoriaa
- Kalle Rovanperä edelleen ylikylän miehiä – Kanarian MM-rallissa selvät sävelet
- Valtteri Bottas ihmettelee Lewis Hamiltonin vaikeuksia Ferrarilla – ”Ei se niin vaikeaa ole”
- Täydellistä dominanssia – Kalle Rovanperältä uskomaton päivä Kanarialla
- Kalle is back! Suomalaistähdeltä ylivoimainen startti Kanarian MM-rallissa
- Lähde: Näin Max Verstappen voi purkaa Red Bull -sopimuksensa
- Näin näet Kanarian MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Kutkuttava arvio: Näin Valtteri Bottas voisi palata Mercedeksen kisakuljettajaksi
- Lewis Hamilton enää vain varjo entisestään – ”Tätä se tulee olemaan koko loppuvuoden”
- Max Verstappenilla muuttui ääni kellossa: ”En voi jakaa mielipidettäni, joten parempi olla hiljaa”
- Näin näet Kanarian MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- F1-kohukuski tulistui tekemästään ennätyksestä – tylytti samalla kahta mestaruushaastajaa
- Lewis Hamilton enää vain varjo entisestään – ”Tätä se tulee olemaan koko loppuvuoden”
- Kutkuttava arvio: Näin Valtteri Bottas voisi palata Mercedeksen kisakuljettajaksi
- Valtteri Bottas ihmettelee Lewis Hamiltonin vaikeuksia Ferrarilla – ”Ei se niin vaikeaa ole”
- Oscar Piastri MM-sarjan johtoon voitolla Saudi-Arabiassa – Max Verstappen raivostui tuomaristolle