Kimi Räikkönen: Palkintokoroke yhä tavoitteena
Kuva: Getty Images
Lotus kärsii yhä vaikeuksista renkaiden pitämisessä toimintaikkunassaan sateisella säällä, arvelee Kimi Räikkönen. Auto on hellä renkaille, mutta asiassa on kääntöpuolena vaikeudet kumien lämmittämisessä.
– Meillä on yhä samat ongelmat kuin ne, joita koimme viime vuonna märällä, eli renkaiden saaminen toimimaan oikein. Talli työskentelee ratkaisun parissa, mutta se ei ole vielä valmis, joten me emme olleet sateella yhtä nopeita kuin kuivalla, mies sanoi tallin kotisivulla lauantaina.
– Pitää katsoa minkälainen sää huomenna on ja toimia sen mukaan. Jos tulee sekaannusta, meidän on yritettävä tehdä oikeat päätökset oikeaan aikaan. Tilanne on sama kaikille.
Vielä perjantaina Räikkönen vaikutti jopa paalusuosikilta. Edessä oli kuitenkin seitsemäs ruutu, joka Mercedeksen Nico Rosbergin estämisestä langetetun lähtöruuturangaistuksen ansiosta tippui vielä myöhemmin kolmella.
– On sääli menettää kolme sijaa, mutta tilanne on se, mikä se on. Koskaan ei voi tietää, mitä kisassa tapahtuu – eritoten täällä – joten me teemme parhaamme ja toivotaan, että meillä on vauhtia podiumille.
LUE MYÖS:
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuljettajansa
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä