Daniel Ricciardo: ”Meillä on luottamus korkealla”
Kuva: Getty Images
Toro Rosson Daniel Ricciardo kertoo odotusten kaudelle 2013 olevan myönteiset.
23-vuotias sanoo palanneensa jälleen työntekoon uudenvuoden jälkeen ja insinöörit ovat kertoneet auton kehittyvän lupaavasti.
– Tiimi sanoo, että kaikki näyttää hyvältä ja etenemme aikataulussa, mikä on tietenkin ensimmäinen asia, jonka haluaa kuulla, Ricciardo kertoo kausiennakossaan.
– Mutta siitä, että miten suorituskykyinen auto tulee olemaan, kukaan ei sano juuri mitään ennen kuin se on ollut radalla. Mutta vaikka he sanoisivat, että auto on paras juttu sitten valmiiksi viipaloidun leivän, en aio innostua liikaa ennen kuin ajan sitä ja tunnen oloni hyväksi siinä.
– Mutta meillä on ehdottomasti luottamus korkealla.
Aussi kertoi, että Jerezin testeissä hän tulee ajamaan uutta autoa ensimmäisenä päivänä, eli helmikuun viidentenä.
LUE MYÖS:
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki