Pirelli formula ykkösissä jopa vuosikymmenen?
Formula ykkösten nykyinen rengastoimittaja Pirelli suunnittelee pysyvänsä sarjassa pitkän aikaa.
Yhtiön moottoriurheilupomo Paul Hembery kertoo ESPN:lle, että edessä on hänen toiveissaan kenties vajaa vuosikymmen italialaisrenkaita. Hemberyn mukaan Pirellin hallitus on tyytyväinen F1-projektiin nykymuodossaan.
– [Hallitus ei halua pysyä mukana] hinnalla millä hyvänsä, sillä olemme liiketoimintaa harjoittava yhtiö ja osa maailmasta on [talous-] vaikeuksissa, mutta jos olosuhteet säilyvät suotuisina, haluaisimme jatkaa keskipitkällä aikavälillä, kuten olemme aina sanoneet, emmekä ole muuttaneet sitä näkemystä, Hembery sanoi.
– Toisaalta jos tulee muutoksia tekijöihin, jotka eivät ole hallinnassamme, se voi muuttaa myös heidän (Pirellin hallitus) näkemystään.
– Suurin osa ihmisistä varmaankin arvelee, että tietyssä lajissa on oltava mukana 8-10 vuotta, jotta osallistumisella voidaan aktivoida myyntiä, mikä on tietenkin jokaisen tavoitteena osallistuessaan missä tahansa muodossa.
– Tarvittaisiin varmaankin keskipitkän aikavälin sopimus, jotta sijoituksen tuotto voidaan maksimoida, Pirelli-pomo toteaa.
LUE MYÖS:
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki