Vettel voittoon – japanilaisyleisölle mannaa
Japanin GP on päättynyt Sebastian Vettelin ylivoimaiseen voittoon. Fernando Alonson keskeytettyä lähdössä osuttuaan Kimi Räikköseen ja rikottuaan renkaansa tilanteessa, hallitseva mestari nousi jo neljän pisteen päähän sarjakärki-Alonsosta
Toiseksi ajoi nyt ensimmäistä kertaa palkintokorokkeelle sitten vuoden 2010 noussut Ferrarin Felipe Massa ja kolmanneksi kotiyleisön suureksi iloksi Sauberin Kamui Kobayashi.
Jenson Button ahdisti japanilaista kisan lopussa, mutta ohittaminen on tunnetusti äärimmäisen vaikeaa Suzukassa. Lewis Hamilton oli viides ja Räikkönen kuudes.
Pitkään Räikkösen takana ollut Hamilton ohitti hänet hiuksen hienosti toisilla pysähdyksillä ja päästyään Lotus-kuskista ohi, paukutti nopeasti ison eron takanatulijaan. Myös Force Indian Nico Hülkenberg otti kisan loppupuolella suomalaisen kiinni ajaen johdonmukaisesti nopeampia kierroksia, mutta ei lopulta kyennyt ohitukseen ja jäi seitsemänneksi.
Muut pistesijat menivät järjestyksessä Pastor Maldonadolle, Mark Webberille ja Daniel Ricciardolle.
Räikkösen vauhti ei ollut erityisen kilpailukykyinen kisan missään vaiheessa. Räikkösen osuma Alonsoon kisan alussa irotti pienen palan Lotuksen etusiipeä, mutta tiimiradion mukaan vaurio ei ollut kriittinen.
Tallikaveri Romain Grosjeanin vauhtipotentiaali oli kisassa korkeampi, joskin kisan loppua kohti myös ranskalaisen vauhti tippui selvästi. Alonson, Webberin ja Nico Rosbergin tapaan Lotuksen kakkoskuljettaja oli mukana alun törmäilyissä – saaden siitä stop-and-go -rangaistuksen – eikä missään vaiheessa taistellut pisteistä.
Vielä epäselvistä syistä Grosjean ajoi varikolle toiseksi viimeisellä kierroksella ja keskeytti.
Heikki Kovalainen, joka oli parhaimmillaan kisassa peräti yhdeksännellä sijalla, ajoi maaliin lopulta 15:ntenä.
Keskeytykset: Fernando Alonso, Nico Rosberg, Sergio Perez, Narain Karthikeyan, Charles Pic, Romain Grosjean
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Pikkuformuloissa kummallinen tilanne – tallin kuskikatras vanhempi kuin puolella F1-sarjasta
- Paljastus: Max Verstappen oli eri mieltä Red Bullin kuskiruletin suhteen
- Max Verstappen jälleen listakärkenä – F1-fanit äänestivät kauden hienoimman ohituksen
- Oscar Piastrin tulevaisuus McLarenilla kyseenalaistettiin – ”Keskustelevat jo muiden tallien kanssa”
- Autosport listasi vuoden parhaat rattimiehet – näin sijoittui Kalle Rovanperä
- Raaka arvio Cadillacin F1-hankkeesta – ”Se on jo voitto, jos saavat auton lähtöruudukkoon”
- Kulisseissa tapahtuu! Rallin MM-sarjaan täysin uusi valmistaja
- Christian Hornerin paluu nousi jälleen esiin – kahden voimahahmon liitto syntymässä
- Osakilpailut – Formula 1
- Formula 1 – televisiointi