Raportti: Yksi maailman suurimmista autovalmistajista valmistelee F1-rantautumista
Saksalainen autoilun erikoislehti Auto Motor und Sport kertoo huhujen tuovan yhä Porschea kohti formula ykkösiä. Volkswagen-konsernin osayhtiö aloittaa Le Mans -sarjassa 2014, mutta lehden mukaan kyseessä saattaa olla vain ”lämmittely” F1-rantautumiselle.
Porsche on hankkinut Le Mans -projektilleen ammattilaisia, joilla on taustaa kuninkuusluokassa. Jopa nykyisiä F1-tallien työntekijöitä on pyritty houkuttelemaan mukaan. Myös investoinnit Weissachin huippumoderniin moottoriurheiluteknologiakeskukseen ovat aiheuttaneet spekulointia.
Tähän mennessä WV-konsernin mahdolliset F1-suunnitelmat ovat kaatuneet pitkälti hallituksen puheenjohtajan Ferdinand Piechin tunnetusti avoimen vastustuksen vuoksi. 75-vuotiaan itävaltalaisen jäämistä eläkkeelle on kuitenkin uumoiltu jo useamman vuoden ajan.
Lehti arvelee, että uudet moottorisäännöt voivat tehdä sarjasta myös relevantimman autovalmistajalle.
LUE MYÖS:
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä