Lewis Hamiltonilta kovaa kuittia Sebastian Vettelin mestaruuksista
Koville se ottaa, kun MM-tittelin jälkeen putoaa viidenneksi F1-kuljettajien nokkimisjärjestyksessä.
Näin kävi McLarenin Lewis Hamiltonille, joka voitti F1-mestaruuden kaudella 2008. Seuraava vuosi meni sananmukaisesti penkin alle, sillä alla ei ollutkaan enää kuskin mukaan voittaja-auto, kun Jenson Button vei ykkössijan Brawn Mercedes GP:llä. Sen jälkeen Red Bull tarttui vallnkahvaan Sebastian Vettelin viedessä F1-mestaruudet 2010 ja 2011.
Mestaruusvuotensa jälkeen Hamiltonin sijoitukset ovat olleet kahdesti viides ja kerran neljäs eikä tämäkään sesonki tuo juuri muutosta Hamiltonin tapellessa Kimi Räikkösen kanssa kolmannesta sijasta.
Hamilton on sitä mieltä, että jo kolmatta peräkkäistä mestaruutta jahtaava Vettel on ollut vähintäänkin onnekas Red Bullin rakentaessa voittavan auton taas kerran. Mercedekselle siirtyvä brittikuski antaa kovaa kuittia – ikään kuin Vettelin ajotaidoilla ei olisi merkitystä mestaruuksissa.
– Kun voitin maailmanmestaruuden, en ollut niin onnekas kuin Sebastian, joka on saanut mestaruusvuotensa jälkeenkin auton, jolla dominoida, Hamilton sanoo kansainväliselle lehdistölle New Delhissä, jossa ajetaan viikonloppuna MM-pisteistä.
– Olen todellakin erittäin surullinen, että emme ole voittaneet toista maailmanmestaruutta … mielestäni tiiminä olemme riittävän hyviä voittaaksemme ja minusta tuntuu, että itse olen tarpeeksi hyvä. Jostain syystä näin ei ole tapahtunut enkä aio valittaa.
LUE MYÖS:
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Tätä ei ihan joka päivä näe! Max Verstappen teki 100 ohitusta 35 minuutissa – katso video
- Sami Pajarin mestaruushaaveille jättimäinen takaisku – päätöskisa peruttiin
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki