Kimi Räikkönen uudelle radalle viikonloppuna – "Ei mitään merkitystä minulle"
Korean GP on ollut F1-kalenterissa vasta vuodesta 2010 ja näin ollen uusi tuttavuus Kimi Räikköselle. Ensi viikonlopun koitos ei kuitenkaan jännitä Lotus-kuskia.
– En ole koskaan ollut Koreassa, mutta ei sillä ole mitään merkitystä minulle. Lapsuudestani lähtien olen aina oppinut uudet radat hyvin nopeasti, eikä se ole muuttunut miksikään, Räikkönen sanoo tallin kotisivulla.
Uusien ratojen oppimiseksi Räikkönen kertoo – tekninen jargon suotaneen – ”ajavansa niillä”.
– Ajan niillä. Tiedän, että jotkut kuljettajat tekevät paljon työtä simulaattoreissa oppiakseen uuden radan, mutta ne eivät ole minua varten. En ole ikinä pelannut Playstationia tai kuluttanut paljon aikaa simulaattorissa, eikä se näytä vaikuttaneen suorituksiini menneisyydessä.
– Meillä on kolme tuntia harjoituksia perjantaina ja yksi lisää ennen aika-ajoja lauantaina, joten kaikki kuljettajat tulevat oppimaan radan hyvin.
LUE MYÖS:
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Tätä ei ihan joka päivä näe! Max Verstappen teki 100 ohitusta 35 minuutissa – katso video
- Sami Pajarin mestaruushaaveille jättimäinen takaisku – päätöskisa peruttiin
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Tuukka Taposen tulevaisuudesta ikävä paljastus – ”Ollaan huonossa tilanteessa”
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Red Bullilta takaraja Isack Hadjarille – Liam Lawson odottaa ratkaisua