Schumacher työtön – mutta kuka Sauberille?
Kuva: Getty Images
Lewis Hamilton on vahvistettu uutena Mercedes-kuljettajana ensi vuonna, kuten odotettua. Nykyinen McLaren-kuljettaja korvaa uudessa tallissaan Michael Schumacherin.
Sauber-talli puolestaan kertoo, että sillä ei ole kiire korvaajan löytämisessä Sergio Perezille, joka ajaa ensi vuonna McLarenin väreissä.
– Kahden vuoden jälkeen Checo Perez siirtyy McLarenille ensi vuonna. Me tulemme ilmoittamaan 2013 kokoonpanomme aikanaan, Sauber-talli kertoo twitterissään.
Vaihtoehtoja ovat ainakin Schumacher, jota Sauber kehui taannoin Sveitsin mediassa, sekä Heikki Kovalainen.
F1-paluuta omien sanojensa mukaan ensi vuodeksi tekevä Jaime Alguersuari ei ole poissa laskuista myöskään.
Sauber etsinee kuitenkin tasaisen nopeaa suorittajaa ja vuoden kilpailematta ollut espanjalainen saattaa olla tältä osin riskivalinta. Pirellin testaajana tänä vuonna toimineen Alguersuarin tosin kerrotaan rengastestien ansiosta olevan nykyisin jopa teknisesti parempi kuljettaja kuin 2011.
LUE MYÖS:
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuljettajansa
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä