Fernando Alonso esittää krittiikkiä formula ykkösten juniori-GP -sarjoille. Span starttikolari sunnuntaina oli ainakin pääosin Romain Grosjeanin aiheuttama, mutta tällä kaudella – mukaan lukien Belgian kisan – onnettomuuksissa osallisina ovat olleet myös Pastor Maldonado ja Sergio Perez.

– 12 kisassa Grosjean on tainnut osua seitsemän kertaa johonkin. Se on aika korkea prosentti, Alonso sanoi TotalRacen haastattelussa sunnuntaina.

– Sellainen on vähän kulttuuripiirre GP2:ssa. Me olemme nähneet vakavia onnettomuuksia GP2:ssa sekä GP3:ssa ja kaikilla näistä sarjoista tulevilla pennuilla on tämä taipumus.

Kauden ensimmäinen keskeytys ei vielä espanjalaisen selkeää johtoasemaa viennyt ja nyt katse on tulevaisuudessa.

– Onni onnettomuudessa on, että pääsen autoon jo viiden päivän päästä Monzassa.