Juuri kun luulit, että hullumpia uutisia Kreikasta ei voi enää kuulua…
Kreikan hallitus antaa siunauksensa maan omalle F1-osakilpailulle, kertoo AutoWeek. Maan urheiluministeri Kostas Cavaras vahvistaa, että hallitus antaa tukensa Drapetsonan kunnan aloitteelle F1-radan rakentamisesta. Ministeri ei ainakaan mainitse rahallista tukea.
– Meidän täytyy tukea kaikkia projekteja, jotka markkinoivat Kreikkaa. Mahdollisuus, että Drapetsona isännöisi F1-kisan, olisi erittäin tärkeää alueen kehitykselle.
– Tämän hallituksen pääprioriteetti on luoda työkaluja kehitykselle. Tänä maamme kriittisenä aikana jokainen ponnistus, joka markkinoi Kreikkaa ja vetää puoleensa kansainvälistä kiinnostusta, on tervetullutta ja ansaitsee tukemme.
Cavaras toivoo myös kansantaloudellista potkua F1-projektista.
– Sellainen hanke loisi uusia työpaikkoja ja toisi maamme uudestaan kansainväliselle näyttämölle.
Hanke aloitettiin jo kesäkuussa 2011 paikallisen liikemiesryhmittymän toimesta. AutoWeekin mukaan sanoista on ryhdytty tekoihin, sillä ehdotus kisasta lähetettiin FIA:lle viime marraskuussa ja toukokuussa Bernie Ecclestonelle sekä Jean Todtille esiteltiin suunnitellun radan yksityiskohdat.
Vuonna 2011 Kreikka suunnitteli F1-kisaa jo olemassa olevalle radalle Patrasin kaupungissa, mutta ehdotusta ei koskaan toteutettu.
Päivitys: Uutisessa puhuttiin alunperin kahdesta eri ministeristä, jotka ovat kuitenkin yksi sama henkilö. Tieto korjattu. SuomiF1 pahoittelee vahinkoa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- Ferrari-tähti tyrmää sääntökritiikin – ”Hauskaa ja makeeta kisaamista”
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa
- MM-rallin jättiyllätys sai Kalle Rovanperän herkistymään
- F1-maailmassa liikkuu hurja huhu – nyt Toto Wolf laukoi suorat sanat
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kuva: Valtteri Bottas yksityiskoneessa F1-supertähtien kanssa – yksi kuitenkin puuttui
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- SuomiF1 Podcast: F1-kuskin raju kohtelu nousi jälleen esiin – ”Sinä olet ongelma”
- Kipuihin Kiinan GP:n keskeyttänyt Fernando Alonso pitää huumoria yllä: ”Häviämme akkumestaruuskilpailun”
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalle uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys