Räikkösen lahjakkuus ja kisavietti pelottavaa – "Olin todellakin huolissani"
Kimi Räikkösen kisainsinööri Mark Slade sanoo, että Jäämiehessä yhdistyy huippulahjakkuus ja poikkeuksellinen kisavietti. Slade kertoo F1 Racing -lehden tuoreessa numerossa, että Räikkönen pystyy sellaisiin asioihin, mistä maailman kilpailluimman lajin useimmat kuljettajat eivät edes uneksi.
– Formula 1 -autot ovat äärimmäisen vaikeita ajaa enkä usko, että ihmiset ymmärtävät minkälaista äärimmäistä tarkkuutta ja huolta huippukuljettajalla täytyy olla, Slade selittää.
– Renkaat ja aerodynaaminen tehokkuus ovat veitsen terällä. Sinun täytyy ”pujottaa lankaa neulaan” 50-60 kierrosta kisan aikana. Kimi pystyy siihen: hän on poikkeuksellisen sulava ja voi mennä radalla, osua nappiin koko kisan ajan ja pysyä 0,1 sekunnin sisällä joka ikisellä kierroksella, Slade jatkaa.
”Hän oli täysin järkkymätön”
Halu kilpailla saa aika-ajoin pelottavia piirteitä Räikkösessä, kisainsinööri kertoo. – Hän haluaa vain ajaa autoa nopeasti ja voittaa kisoja. Muistatko Indianapoliksen kisan 2005, kun kaikki Michelin-kuljettajat jättivät kisan ajamatta (koska renkaat uskottiin vaarallisiksi radalla)? – Noh, minä en ollut ihan vakuuttunut, että Räikkönen olisi valmis jäämään varikolle muiden kanssa. Hän oli täysin järkkymätön, että hän haluaa radalle ja ajamaan kilpaa. Meidän täytyi tehdä hänelle äärimmäisen selväksi, että kyseessä ei ole ”jos renkaat antavat periksi” vaan ”kuinka monta kierrosta kuluu, ennen kuin ne pettävät”. – Mutta häntä ei kiinnostanut se. Hän halusi radalle sittenkin ja minä olin todellakin huolissani, että hän tekisi startin. ”Nopeus. Joillekin se on addiktio”, F1 Racing kirjoittaa.LUE MYÖS:
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Tätä ei ihan joka päivä näe! Max Verstappen teki 100 ohitusta 35 minuutissa – katso video
- Sami Pajarin mestaruushaaveille jättimäinen takaisku – päätöskisa peruttiin
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Red Bullilta takaraja Isack Hadjarille – Liam Lawson odottaa ratkaisua