Asiantuntija: Isot ottavat kiinni – "Yksi syy odottaa ilotulitusta Jäämieheltä"
ESPNSTAR-kolumnisti Steve Slater epäilee yhä Lotuksen kykyä pysyä mukana mestaruustaistossa. Slater sanoo, että nykyinen Lotus ei ole enää sama talli kuin Renault aikanaan.
– Jälleen kerran Lotus on aloittanut kauden teknologisessa johdossa, Slater kirjoittaa.
– Tilanteesta saa käsityksen, että jotkut kilpailijoista työskentelevät yhä pimeässä, kun taas James Allison tiimeineen on osunut naulan kantaan. Ongelma on, että useat näistä kilpailijoista toimivat paljon suuremmalla kehitysbudjetilla jatkaakseen kehitystä kauden edetessä, Slater jatkaa.
Slater sanoo, että Renaultin rahoittamasta ja Flavio Briatoren johtamasta tallista on jäljellä enää toimitilat. Hänen mukaansa Genii Capitalin pyrkimykset tehdä Lotus-brändistä Ferrarin ja McLarenin kaltainen nimi moottoriurheilussa on epäonnistunut sekä Le Mansissa että IndyCarissa.
– Mikä pahempaa, Lotuksen katuautojen myynti ei ole noussut odotusten mukaisesti. On olemassa todellinen riski, että emoyhtiö Proton saattaa sulkea urheiluautovalmistajan.
– Mitä tapahtuukin, Genii on vannonut Lotus GP-tallin jatkavan, mutta he ja Kimi Räikkönen tietävät, että heillä on pieni mahdollisuus ottaa voitto ennen kuin neljä isoa tallia saavat Lotuksen kiinni. Yksi syy lisää odottaa ilotulista Jäämieheltä tänä viikonloppuna.
LUE MYÖS:
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Tätä ei ihan joka päivä näe! Max Verstappen teki 100 ohitusta 35 minuutissa – katso video
- Sami Pajarin mestaruushaaveille jättimäinen takaisku – päätöskisa peruttiin
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Tuukka Taposen tulevaisuudesta ikävä paljastus – ”Ollaan huonossa tilanteessa”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Red Bullilta takaraja Isack Hadjarille – Liam Lawson odottaa ratkaisua