Yksi F1-maailman vihatuimmista taas asialla: "F1 on vitsi"
Kimi Räikkösen ex-tallikaverina tunnettu Juan Pablo Montoya on entiseen tapaansa jakanut avoimesti näkemyksiään formula ykkösten saralla.
– Formula 1 kiinnostaa minua hyvin vähän. Okei, katselen kisoja. Mutta F1 on vitsi. On surullista, että niitä autoja rakennetaan. Katso nyt noita uusia nokkia, McLarenilta 2006 lähtenyt kolumbialainen valitti Motorsport Aktuellille.
NASCAR:ssa sittemmin vaikuttanut Montoya sanoo, että ei kadu päätöstään jättää F1-sarja taakse.
– En kadu sitä sekuntiakaan. Tietenkin minulla on lämpimiä muistoja formula ykkösistä, mutta en kaipaa sitä. Kaipaan kyllä joitakin ihmisiä siellä. Mutta entä kilpa-ajoa? En ollenkaan.
Erehdyttyään luulemaan hänelle viimeiseksi jäänyttä Yhdysvaltojen 2006 vuoden osakilpailua romuralliksi, hänen jatkonsa F1-sarjassa olisi ollut vaikeaa vaikka kaipausta olisikin ollut.
LUE MYÖS:
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Tätä ei ihan joka päivä näe! Max Verstappen teki 100 ohitusta 35 minuutissa – katso video
- Sami Pajarin mestaruushaaveille jättimäinen takaisku – päätöskisa peruttiin
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Red Bullilta takaraja Isack Hadjarille – Liam Lawson odottaa ratkaisua