Hamilton juhlimisistaan: "Vie kaksi päivää palautua"
Viime kaudella pääosin törmäilyidensä vuoksi otsikoissa ollut Lewis Hamilton sanoo, että tilanne ei tule toistumaan tänä vuonna. Hän on nyt keskittyneempi lajiin eikä kilpailun ulkopuolisiin asioihin.
– Viime vuonna kävin ulkona aika paljon ja pidin hauskaa ajatellen, että se ei vaikuta minuun, mutta kyllä se vaikuttaa. Siitä tulee heijasteisia vaikutuksia, Hamilton sanoi The Observerille.
– Vie kaksi päivää palautua, menettää kaksi päivä harjoittelua ja mieli on jossain muualla kuin kilpa-ajossa.
– Tänä vuonna olen keskittynyt suhteeseeni tallin kanssa, mekaanikkojeni kanssa ja yhteen kokoamieni ihmisten kanssa ja huolehdin siitä, että pysyn hyvässä kunnossa ja terveenä. Sillä on väliä. Viime vuodella ei ole vaikutusta minuun. En välitä viime vuodesta. Joskus olin vähän epäonnekas, mutta se oli järkyttävä vuosi, joka ei kuitenkaan tuhonnut minua.
LUE MYÖS:
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Tätä ei ihan joka päivä näe! Max Verstappen teki 100 ohitusta 35 minuutissa – katso video
- Sami Pajarin mestaruushaaveille jättimäinen takaisku – päätöskisa peruttiin
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Red Bullilta takaraja Isack Hadjarille – Liam Lawson odottaa ratkaisua