Ford-pomo: Latvala on tallin ykköskuljettaja
Fordin tallipäällikkö Malcom Wilson kertoo Autosportin haastattelussa, että Jari-Matti Latvala ja Petter Solberg tulevat saamaan tallissa tasavertaisen kohtelun ensi kaudella, vaikka nimeääkin Latvalan tallin ykköskuljettajaksi.
– Olemme luottavaisia ensi kauden suhteen. Olemme tehneet Petterille selväksi, että hän tulee talliin kakkoskuljettajana, joten hän tietää sen. Olemme sanoneet, että haluamme antaa Latvalalle kaiken mahdollisen tuen, jotta tekisimme hänestä kauden 2012 maailmanmestarin, Wilson kommentoi.
Latvala siis perinee Mikko Hirvosen ykköskuskin aseman tiimissä, mutta Wilson korostaa, että Solberg tulee saamaan samanlaisen kaluston kuin Latvala.
– Mutta älkää missään nimessä käsittäkö väärin – Petter tulee saamaan saman kaluston ja tuen kuin Jari-Matti, ja uskon hänen voittavan kisoja. Esimerkiksi jos Petter johtaisi ja Latvala olisi kolmas, emme pyytäisi Petteriä hidastamaan.
– Olemme keskustelleet Petterin kanssa paljon ja hän ymmärtää täysin sen, mikä hänen roolinsa tiimissä tulee olemaan.
- Tuukka Taposen nousu ei riittänyt pisteille Silverstonessa
- Kimi Antonelli jatkoi hurjaa virettään aika-ajossa
- Kimi Antonelli nappasi historiallisen voiton Silverstonessa
- Nyt se on julki! Tässä on Suomen MM-rallin osallistujalista
- Lewis Hamilton tykitti sprintin paalulle – Valtteri Bottakselle jälleen pettymys
- Tällaisella erikoisvärityksellä Valtteri Bottas ajaa Britannian GP:ssä
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”
- Lewis Hamilton latasi Max Verstappenille suorat sanat Itävallan GP:n kohutilanteesta
- Tällaisella erikoisvärityksellä Valtteri Bottas ajaa Britannian GP:ssä
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- Nyt se on julki! Tässä on Suomen MM-rallin osallistujalista
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- George Russell voittoon Itävallassa – Valtteri Bottaksen kisa päättyi liekkeihin
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”
- Valtteri Bottas antoi karun arvion Cadillacin tilanteesta