Uusi F1-johtaja: ”Palautamme lajin nykyaikaan – faneille on saatava parempaa nähtävää”
Formula One Groupin uusi toimitusjohtaja Chase Carey sanoo, että laji on polkenut paikallaan viimeiset 4-5 vuotta, mutta nyt on aika nostaa se jälleen arvoiseensa asemaan.
Carey korvasi Bernie Ecclestonen johtajana eilen, ja lähtee rakentamaan uutta uljasta F1:tä yhdessä urheilupuolen Ross Brawnin ja markkinointipuolen Sean Bratchesin kanssa.
– F1-bisnes ei ole laajentunut viimeisen 4-5 vuoden aikana. Potentiaalia olisi paljon enemmän. Nyt meillä on johtajistossa rakenne, jonka avulla voimme viedä F1:n nykyaikaan ja kasvattaa sitä tismalleen oikeaan suuntaan, Carey sanoo Sky Sportsille.
– Pyrkimys on tehdä lajista niin hieno ja hyvä, mitä se parhaimmillaan voi olla, faneille on saatava enemmän ja parempaa nähtävää.
Carey halusi myös kiittää taustalle väistyvää 86-vuotiasta Ecclestonea.
– Hän on tehnyt valtavan hienon pitkän työn ja ansaitsee siitä ison kunnian. F1:n kauppahinta oli 8 miljardia dollaria, se kertoo konkreettisesti, mitä hän on saanut aikaan, Carey kehui.
- Audi nähdään poikkeuksellisessa värityksessä Brasilian GP:ssä – katso kuvat!
- F1-kuski sivussa Brasilian kisaviikonlopun avauksesta
- BBC: Esteban Oconin yllätyspotkuista uutta tietoa
- Kommentti: Cadillac nolaa itsensä täysin – Valtteri Bottaksen kohtelu on ala-arvoista
- Lähde: Lewis Hamiltonin tilanne Ferrari kärjistymässä – ”Hän ei ole kovin pidetty tallissa”
- Kimi Antonellilta näyttävä kunnianosoitus Ayrton Sennalle Brasilian GP:ssä
- Suru-uutinen F1-maailmasta – maailmanmestari Alan Jones on kuollut
- Qatarin GP 2026 – F1: Aikataulu, TV, lähetysajat, tulokset
- Ott Tänak kaipasi taukoa rallista – sitten Toyota otti yhteyttä
- Cadillac paljasti syyn Valtteri Bottaksen rajuun ulosajoon
- Kommentti: Cadillac nolaa itsensä täysin – Valtteri Bottaksen kohtelu on ala-arvoista
- BBC: Esteban Oconin yllätyspotkuista uutta tietoa
- Lähde: Lewis Hamiltonin tilanne Ferrari kärjistymässä – ”Hän ei ole kovin pidetty tallissa”
- Audi nähdään poikkeuksellisessa värityksessä Brasilian GP:ssä – katso kuvat!
- Cadillac paljasti syyn Valtteri Bottaksen rajuun ulosajoon
- Kimi Antonellilta näyttävä kunnianosoitus Ayrton Sennalle Brasilian GP:ssä
- F1-kuski sivussa Brasilian kisaviikonlopun avauksesta
- Ott Tänak kaipasi taukoa rallista – sitten Toyota otti yhteyttä
- Maailmanmestari Kimi Antonelli kieltäytyy ykkösnumerosta – paljasti yllättävän syyn
- Suru-uutinen F1-maailmasta – maailmanmestari Alan Jones on kuollut