Katsaus: Fernando Alonso ja mahdoton tehtävä

Viimeiset kisansa Ferrarilla ajanut Fernando Alonso oli jälleen menneellä kaudella omissa sfääreissään kuljettajana. Hän löi tallin sisällä toisen maailmanlaajuisesti suositun mestarin niin kattavasti, että jälkimmäistä kannustaneiden median ja fanien keskuudessa oli havaittavissa kaikki surutyön vaiheet kieltämisestä vihantunteisiin, kaupankäyntiin, masennukseen ja joidenkin osalta hyväksymiseen. Epätoivoisimmat Alonson piikittelijät tulevat hautaan asti takertumaan siihen oljenkorteen, että hän hävisi tasapistein tulokkaalle samassa tallissa 2007. Käymättä tässä nyt läpi kaikkia kyseisen havainnon ontumisia todettakoon, että esimerkiksi Kimi Räikkönen on jäänyt pisteissä jälkeen kauden lopuksi kolmelle eri tallikaverille. Alonson lisäksi siis. Tosiasia joka tapauksessa on, että edellinen McLaren-kausi pohjimmiltaan muodostui Alonsolle hänen uraansa määritteleväksi jaksoksi, vaikka häntä nykyisin pidetäänkin kertaluokkaa parempana kuljettajana. Itse asiassa hänen ja hänen kalustonsa suorituskyvyn välillä on nähty viime vuosina sellainen epäsuhta, että jotkut ovat alkaneet kutsua häntä kaikkein suurimmaksi kuljettajaksi lajin historiassa. Mutta miksi vain jotkut? Jos kyseessä olisi kuka tahansa muu kuljettaja, asiasta olisi tuskin juuri edes väittelyä. Vuoden 2007 jälkeen Alonsolla oli edessään eräänlainen Catch 22 -tilanne: voittaminen autoilla, jotka lähtökohtaisesti eivät likimainkaan voittajia olleet, teki hänestä suuruuden. On kuitenkin intuitionvastaista nimetä kaikkein suurimmaksi kuljettajaa, joka on ”vain” tuplamestari eikä ole kokenut entisen kaltaista menestystä aallonpohjansa jälkeen. Jotkut jopa vilpittömästi syyttävät espanjalaista itseään siitä, että tämä ei voittanut mestaruutta 2012 autolla, jolla kukaan muu tuskin olisi haaveillut edes voitosta. Jos taas hän olisi päässyt dominoivaan talliin ja voittanut mestaruuden toisensa perään, hän ei olisi päässyt osoittamaan sitä epäinhimillistä määrätietoisuutta ja sopeutuvuutta, joista häntä ylistetään ja joiden ansiosta em. tappio Lewis Hamiltonille yleensä annetaan hänellä anteeksi; hän olisi vain yksi vahvaan autoon tiensä löytänyt mestari muiden joukossa. Alonso ei neliulotteisen aika-avaruuden puitteissa ole voinut menestyä tavalla, joka olisi tukkinut kaikkien epäilijoiden suut, koska he vaativat häntä samanaikaisesti sekä säästämään kakun että syömään sen. Tämän ristin hän on saanut kantaakseen edellisen McLaren-visiittinsä vuoksi. Alonson arvostusta ei myöskään paranna se tosiasia, että hän ei rehellisyyden nimissä tee sitä kovin helpoksi. Toisin kuin vaikkapa käytökseltään karismaattisen hiomattomat Kimi ja Lewis, joissa yhdistyy klassinen gladiaattorius ja rakastettava kömpelyys, Alonso on egoistinen, konemainen ja poliittinen. Hän näyttelee sitä kiusallista pahisroolia, joka on viedä valokeilan sankarilta. Saa nähdä, kuinka kauan sitä jatkuu. McLaren-Honda voi osoittautua vahvaksi paketiksi joskus tulevaisuudessa, mutta Alonson aika on ollut vähissä jo ennen hänen tallivaihdostaan. Vaikka hän jonkin ihmeen voimalla voittaisi mestaruuden heti ensi vuonna, hän olisi vanhin kruunattu vuosikymmeneen. Alonson uran loppuhuipennusta (tai huomattavasti todennäköisemmin sen puutetta) odotellessa kausi 2014 oli hänen kannaltaan kuitenkin sitä samaa, jota on nähty pidempään kuin välittäisin muistella. 10/10 Olli Kuitunen