Davide Valsecchi tähtää kisakuskiksi – ”Yritän oppia Kimi Räikköseltä”
Davide Valsecchi kertoo nauttivansa uudesta työstään Lotus-tallin varakuljettajana. Italialainen sanoo, että hänen tähtäimessään on ajaa tallissa päätoimisesti kaudella 2014.
– Tämä on fantastista. Viime vuonna voitin GP2-mestaruuden, nyt otan ensiaskeleitani formula ykkösissä, Valsecchi kertoi F1News.ru-sivuston haastattelussa.
– Yritän oppia Kimi Räikköseltä niin paljon kuin mahdollista ja toivottavasti lopulta saan paikan kisakuljettajana ensi kaudella.
GP2:ssa Valsecchin jalkoihin jääneet Luiz Razia, Esteban Gutierrez, Max Chilton ja Giedo van der Garde kaikki saivat kisakuljettajan paikan ennen häntä, joskin Razian sopimus myöhemmin mitätöitiin. Kysyttäessä, että onko italialainen pettynyt, että hänen paremmat tuloksensa eivät tuoneet hänelle GP-autoa, hän vastasi seuraavasti:
– Hyvä kysymys! Ei, se ei ole pettymys. Minulla ei ole ollut mahdollisuutta päästä ratin taakse. Ainoa mahdollisuus, joka minulla oli, on nykyinen roolini – kiitos Lotuksen. He ottivat minut varakuljettajaksi, eikä historia olisi voinut olla erilainen.
– Jos kysytään, että olisinko mielummin kisakuskina sarjan hännillä vai varakuljettajana Lotuksella, jolloin minulla voi tulevaisuudessa olla arvokkaita mahdollisuuksia, olisin joka tapauksessa valinnut jälkimmäisen vaihtoehdon.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Saksan Drift Masters 2026: Tulokset
- Epäonni jatkuu – Lauri Heinonen sivuun Saksan Drift Mastersista
- FIA poisti rajoitukset – Venäjä saa palata F1:een ja MM-ralliin
- Lähde: F1:ssä muhii jättisopimus – Williams ei halua luopua tähdestään
- Valtteri Bottaksen pomo sai kenkää – korvaaja nimetty
- Hollannin GP 2026 – F1: Aikataulu, ohjelma, tv, tulokset
- Ismo Leikola ajoi ensimmäisen MM-rallinsa – ”Tämä ei jää tähän”
- Uuden MM-rallin reittejä testattiin jo – Elfyn Evans: ”Paikoin jopa liian nopea”
- SM-ralli Kitee 2026: Aikataulu, reitti, osallistujat ja televisiointi
- Suomen MM-ralli keräsi jälleen valtavan yleisön
- Saksan Drift Masters 2026: Aikataulu, suomalaiskuskit ja livelähetykset
- FIA suunnittelee isoa muutosta F1-autoihin
- Hurja siirtohuhu F1:ssä – Sergio Perez pois Cadillacilta?