F1-tallit varautuvat uniikkiin haasteeseen Las Vegasissa
Formula 1 -kausi jatkuu tulevana viikonloppuna Las Vegasissa ja kuskeille sekä tiimeille on luvassa mielenkiintoinen haaste.
Viileiden lämpötilojen ansiosta renkaiden saaminen oikeaan toimintalämpötilaan tulee olemaan entistä haastavampaa. Paikallista aikaa torstaina ajettavat vapaat harjoitukset viedään nykyisen ennusteen mukaan läpi kuivassa kelissä, mutta toiselle harjoitustunnille sateen mahdollisuus lisääntyy. Lämpötilat huitelevat vain 12-14 asteen välillä päiväsaikaan ja sateelle on annettu noin 40 prosentin mahdollisuus.
Perjantain aika-ajopäivälle on ennustettu sadekuuroja, mutta niiden pitäisi väistyä sivuun ennen kuin ajojen on tarkoitus alkaa. Siitä huolimatta rengaspeli nousee edelleen isoon rooliin, kun kumit pitää saada oikeaan toimintaikkunaan vain 12 asteen lämpötiloissa. Lauantain kisapäivällekään lämpöä ei luvata kuin maksimissaan 14 astetta, mutta sateesta ei pitäisi olla vaaraa.
Kilpailu käynnistyy paikallista aikaa kello 20:00 ja suomalaisille formulafaneille tarjotaankin melkoisia lähetysaikoja, mikäli aikoo kaikki ratatapahtumat seurata reaaliajassa.
Las Vegasissa ajetaan jo kuluvan kauden kolmanneksi viimeinen kilpailu. McLaren-tähti Lando Norris johtaa MM-sarjaa 24 pisteen erolla ennen tallikaveri Oscar Piastria.
LUE LISÄÄ
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Saksan Drift Masters 2026: Tulokset
- Epäonni jatkuu – Lauri Heinonen sivuun Saksan Drift Mastersista
- FIA poisti rajoitukset – Venäjä saa palata F1:een ja MM-ralliin
- Lähde: F1:ssä muhii jättisopimus – Williams ei halua luopua tähdestään
- Valtteri Bottaksen pomo sai kenkää – korvaaja nimetty
- Hollannin GP 2026 – F1: Aikataulu, ohjelma, tv, tulokset
- Ismo Leikola ajoi ensimmäisen MM-rallinsa – ”Tämä ei jää tähän”
- Uuden MM-rallin reittejä testattiin jo – Elfyn Evans: ”Paikoin jopa liian nopea”
- SM-ralli Kitee 2026: Aikataulu, reitti, osallistujat ja televisiointi
- Suomen MM-ralli keräsi jälleen valtavan yleisön
- Saksan Drift Masters 2026: Aikataulu, suomalaiskuskit ja livelähetykset
- Epäonni jatkuu – Lauri Heinonen sivuun Saksan Drift Mastersista
- FIA suunnittelee isoa muutosta F1-autoihin
- Hurja siirtohuhu F1:ssä – Sergio Perez pois Cadillacilta?