Tuukka Taposelle pettymys – kisa loppui ennen kuin alkoikaan
Formula 3 -sarjan suomalaiskuljettaja Tuukka Taposen sprinttikilpailusta ei jäänyt tällä kertaa paljoa kerrottavaa.
Taposen startti meni täysin mönkään ja lohjalaisen kilpuri stumppasi lähtöruutuun. Suomalainen pääsi hitaasti liikkeelle ja kilpailu loppui, ennen kuin se alkoikaan. Taaempaa lähtenyt pistekärki Rafael Camara ei onnistunut väistämään Taposta ja pamautti suoraan ART-kilpurin vaihdelaatikkoon. Kumpikaan ei loukannut itseään onnettomuudessa. Myöhemmin F3-kilpailun aikana Viaplayn lähetyksessä kerrottiin Taposella olleen ongelma kytkimen kanssa, joten kyseessä ei ollut ainakaan täysin kuljettajan virhe.
Jos jotain positiviisita tästä täytyy hakea, niin ainakaan Camara ei tässä kohtaa kasvata piste-eroaan muihin ja sarja tasoittuu entisestään. Taponen jatkaa pistetaulukossa edelleen viidentenä ja eroa Camaraan on 26 pistettä. Tosin brassi starttaa pääkilpailuun paalupaikalta, joten supernopea Trident-kuski on paha pala voitettavaksi sunnuntaina.
Startissa riitti tapahtumaa muuallakin. Ensimmäisten mutkien taisteluiden päätteeksi kisa jäi kesken myös Roman Bilinskiltä, Martinius Stenshornelta sekä Tim Tramnitzilta.
Sprintin voittoon kaasutteli Ivan Dominques, ennen Santiago Ramosia ja Nikola Tsolovia.
F3-sarjan pääkilpailu käynnistyy sunnuntai-aamuna kello 09:25 Suomen aikaa. Taponen starttaa tällä kertaa yhdeksännestä ruudusta.
LUE LISÄÄ
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Lähde: F1:ssä muhii jättisopimus – Williams ei halua luopua tähdestään
- Valtteri Bottaksen pomo sai kenkää – korvaaja nimetty
- Hollannin GP 2026 – F1: Aikataulu, ohjelma, tv, tulokset
- Ismo Leikola ajoi ensimmäisen MM-rallinsa – ”Tämä ei jää tähän”
- Uuden MM-rallin reittejä testattiin jo – Elfyn Evans: ”Paikoin jopa liian nopea”
- SM-ralli Kitee 2026: Aikataulu, reitti, osallistujat ja televisiointi
- Suomen MM-ralli keräsi jälleen valtavan yleisön
- Saksan Drift Masters 2026: Aikataulu, suomalaiskuskit ja livelähetykset
- Rico Salmela nousi kohisten – suomalaislupaukselle vahva tulos Silverstonessa
- FIA suunnittelee isoa muutosta F1-autoihin
- Saksan Drift Masters 2026: Aikataulu, suomalaiskuskit ja livelähetykset
- FIA suunnittelee isoa muutosta F1-autoihin
- Jari-Matti Latvala nostaa turvallisuuden pöydälle: ”Miksi rallin MM-sarjan pitäisi kilpailla siellä?”
- Hurja siirtohuhu F1:ssä – Sergio Perez pois Cadillacilta?
- Ismo Leikola ajoi ensimmäisen MM-rallinsa – ”Tämä ei jää tähän”
- Uuden MM-rallin reittejä testattiin jo – Elfyn Evans: ”Paikoin jopa liian nopea”
- SM-ralli Kitee 2026: Aikataulu, reitti, osallistujat ja televisiointi
- Valtteri Bottakselta suora viesti epäilijöille: ”Parhaat vuoteni ovat vielä edessä”
- Valtteri Bottas kertoi karun syyn keskeytyksilleen – ”Kaikki alkaa palaa”
- Lähde: F1:ssä muhii jättisopimus – Williams ei halua luopua tähdestään