Q2: Red Bullilla sormi suuhun – Liam Lawson pätki Yuki Tsunodan
Japanin GP:n aika-ajojen toinen osio on viety läpi ja tuloslistan kärjessä riittää edelleen oranssia väriä. Lando Norris oli nopein ja yli kaksi kymmenystä nopeampi kuin toiseksi ehtinyt George Russell.
Toisessa osiossa kuskit ehtivät ajaa ensimmäiset vetonsa, kunnes ajot jouduttiin keskeyttämään punaisilla lipuilla. Syy oli jälleen tuttu tältä viikonlopulta, kun radan viereinen nurmialue oli taas tulessa. Järjestäjät vakuuttelivat jo perjantain jälkeen, että turva-alueet kastellaan huolellisesti, mutta ongelmasta ei tunnuta pääsevän eroon. Kelloon jäi kahdeksan ja puoli minuuttia aikaa, joten ajoihin tilanne ei onneksi tällä kertaa vaikuttanut.
Ajojen jatkuttua päästiin painelemaan ilman suurempaa dramatiikkaa ja Red Bullilla otti ohraleipä. Vahvan avausosion ajanut Yuki Tsunoda teki virheen ratkaisevalla kierroksellaan ja karsiutui jatkosta. Samalla RB:lle alennettu Liam Lawson ehti omalla kierroksellaan japanilaisen edelle ja lähtee täten paremmista lähtökohdista sunnuntain kilpailuun, vaikka molemmat karsiutuivatkin. Lawson oli 14:s ja Tsunoda 15:s. Samalla Red Bullin kuskisoppaa hämmentää vahvasti suorittava Isack Hadjar, joka paineli viimeiseen osioon.
Heidän lisäksi toiseen osioon jäivät Fernando Alonso, Carlos Sainz sekä Pierre Gasly.
LUE LISÄÄ
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Valtteri Bottakselta hurja paljastus sairaudestaan: ”Olin kuin huumeaddikti”
- F1-pomo uhkasi sabotoida Valtteri Bottaksen uraa – suomalaisen vastaus ei jätä kylmäksi
- FIA jakoi selvän viestin uusista moottorisäännöistä: ”Emme voi olla autoteollisuuden panttivankeja”
- Cadillac erikoisvärityksellä ensimmäiseen kotikilpailuunsa
- Heikki Kovalainen jakoi pysäyttävän kuvan F1-vuosiltaan
- Red Bullilta merkittävä muutos jo Miamiin
- Jenkkikuski muistelee F1-mahdollisuuttaan – kertoo olleensa Kimi Räikköstä nopeampi
- Kanadan GP 2026 – F1: Aikataulu, tv, kuskit, tulokset
- David Coulthardilta tyly arvio Aston Martinista – nosti esiin ison mokan
- Juha Kankkunen jyrähti tähtikuskille – IL: ”Hänen täytyy miettiä”
- Kanarian MM-rallin tulokset – Sami Pajarille jälleen huippusijoitus
- Jenkkikuski muistelee F1-mahdollisuuttaan – kertoo olleensa Kimi Räikköstä nopeampi
- F1-pomo uhkasi sabotoida Valtteri Bottaksen uraa – suomalaisen vastaus ei jätä kylmäksi
- Juha Kankkunen jyrähti tähtikuskille – IL: ”Hänen täytyy miettiä”
- Heikki Kovalainen jakoi pysäyttävän kuvan F1-vuosiltaan
- FIA jakoi selvän viestin uusista moottorisäännöistä: ”Emme voi olla autoteollisuuden panttivankeja”
- Romahdus – Sami Pajari latasi suorat sanat!
- Cadillac erikoisvärityksellä ensimmäiseen kotikilpailuunsa
- David Coulthardilta tyly arvio Aston Martinista – nosti esiin ison mokan
- Red Bullilta merkittävä muutos jo Miamiin