Valtteri Bottakselta karu paljastus – petettiin tylysti sopimusneuvotteluissa

F1-uransa kisakuskina ainakin toistaiseksi viime kaudella päättänyt Valtteri Bottas paljastaa karuja yksityiskohtia viime vuoden sopimusneuvotteluistaan.
Suomalaiskonkari ehdittiin nähdä lähtöruudukossa vakituisena ratinvääntäjänä kaudesta 2013 saakka, mutta ensi kaudella Bottas toimii Mercedeksellä varakuljettajan roolissa.
Viime kauden aikana suomalainen oli optimistinen jatkostaan kisakuskin roolissa tulevaisuudessakin ja kaikki merkit siihen viittasivatkin. Bottas kertoo hänellä olleen jo suullinen sopimus uuden tallipäällikön Mattia Binotton kanssa jatkosta Sauber-Audilla.
– Olin koko ajan melko varma, että olisin lähtöruudukossa 2025, sillä tilanne näytti siltä, avaa Bottas RN365-sivuston haastattelussa.
– Tällaiset päätökset piti mennä Audi-johdon läpi ja jotkut ihmiset todella halusivat minut, mutta sitten jotkut toiset halusivat muutosta tuomalla nuoren kuljettajan.
– Se oli raskasta, koska sain etenkin Mattian liittyessä tiimiin koko ajan signaaleja, että olisin yksi projektin pilareista. Oli vaikeaa hypätä mihinkään muuhun, koska minulle luvattiin ajopaikka, harmittelee Bottas jälkikäteen.

Binotton lupaus johti Bottaksen osalta siihen, ettei hän voinut sitoutua muihin tarjouksiin tosissaan ja näin suomalainen jäi vain odottamaan, koska pääsee raapustamaan nimeä paperiin.
– Koska allekirjoitan? Siitä tuli viikottainen kysymys, vaikka kaikki oli jo sovittu ja paperilla valmiina. Sen viivästyessä tajusin, että jokin on vialla, eikä se lupaa minulle hyvää, paljastaa suomalaiskonkari.
Bottas neuvotteli jatkostaan F1-sarjassa myös Williamsin ja Haasin kanssa, joista ensimmäisenä mainitun kanssa kokenut konkari oli neuvotteluissa jo pitkällä. Tämä vesittyi kuitenkin Carlos Sainzin päätettyä jatkaa omaa uraansa perinteikkäässä brittitiimissä.
– Siitä tuli prioriteettini ja aiemmin neuvottelimme myös Ayao Komatsun (Haas-pomo) kanssa, mutta päätin laittaa enemmän munia koriin mennäkseni Williamsille, jatkaa Bottas.
– Se ei tapahtunut Carloksen- ja sen takia mitä hän pystyy tuomaan talliin taloudellisesti. Se jätti minut tähän (Sauber-Audi) projektiin ja se olisi ollut mukavaa, mutta isommat ihmiset päättivät muutoksen olevan tarpeen kuskeja myöten, päivitteli Bottas viime vuoden sopimuskiemuroitaan.
Bottaksen rooliin Mercedeksellä kuuluu runsaasti työtä simulaattorissa ja toimia jonkin sortin mentorina F1-debyyttinsä tekevälle Andrea Kimi Antonellille. Suomalaisen tavoitteena on löytää kisakuskin pesti kuninkuusluokasta kaudeksi 2026.
LUE LISÄÄ
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- F1-tulokkaalta nolo moka britannian harjoituksissa – ”Ei varikko ole mikään nakkikioski”
- Valtteri Bottas vahvisti Alpine-neuvottelut – suomalaiselta päivitys tilanteesta
- Kestääkö Lando Norris kotiyleisön paineet? Tässä Britannian GP:n lähetysajat
- Ajaako Valtteri Bottas Cadillacilla? Näin tallipäällikkö kommentoi kuumaa huhua
- Lähde: Max Verstappen vaihtaa tallia – hyväksynyt Toto Wolffin tarjouksen
- Lähde: Max Verstappen vaihtaa tallia – hyväksynyt Toto Wolffin tarjouksen
- McLaren-tähdeltä painava viesti kotikisansa alla – ”Älkää buuatko hänelle”
- Ajaako Valtteri Bottas Cadillacilla? Näin tallipäällikkö kommentoi kuumaa huhua
- Kestääkö Lando Norris kotiyleisön paineet? Tässä Britannian GP:n lähetysajat
- Max Verstappenilta huolestunut päivitys
- Valtteri Bottas vahvisti Alpine-neuvottelut – suomalaiselta päivitys tilanteesta
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Valtteri Bottaksen nimi nostettiin jälleen esiin – F1-floppitalli vaihtamassa kuskia toistamiseen