Valtteri Bottaksen F1-ura jatkumassa sittenkin – suomalaiselta mehukas päivitys neuvotteluistaan
F1-sarjan suomalaisveteraani Valtteri Bottas uskoo uran jatkuvan kuninkuusluokassa ensi kaudellakin Sauberin puikoissa.
Nico Hülkenbergin tallikaveria on spekuloitu mediassa viikkotolkulla ja asian tiimoilta on hangattu edes takaisin. Muun muassa tällä viikolla joidenkin mediasivustojen mukaan McLaren-suojatti Gabriel Bortoleto olisi lähimpänä kisakuskin paikkaa ensi kaudeksi Bottaksen tilalle.
Suomalainen avasi sopimusneuvottelujaan tulevan viikonlopun Azerbaidzhanin GP:n yhteydessä. Bottas ei tahtonut paljastaa liikoja, mutta on jälleen epävarmemman jakson jälkeen luottavainen tulevaisuudestaan. Bottakselta udeltiin, onko edelleen mahdollista, että hän kilpailee jossain muussa moottoriurheiluluokassa ensi vuonna.
– Ei enää, täräytti Bottas Crash.net –sivuston mukaan.
Samaan syssyyn Bottas kertoi olevan 99 prosenttisesti luottavainen siitä, että ura jatkuu nimenomaan F1:ssä ja Sauberilla.
– Edelleen käydään keskusteluja ja edistystä on. Olen edelleen positiiviinen. Minun ei pitäisi sanoa paljoa, mutta sellainen tilanne on nyt, avaa Bottas.
– Monista asioista pitää edelleen keskustella ja molempien osapuolten täytyy olla tyytyväisiä, mutta menemme oikeaan suuntaan.
Sauberin tuleva päätös kuskikokoonpanosta käydäänkin kokemuksen sekä potentiaalisen tulokkaan välillä. Bottas tiedostaa tilanteen.
– Kyllä, se on melko selvä asia. En halua sanoa enempää, mutta teillä on käsitys tilanteesta. Minun vahvuus on kokemus sekä se, mitä kykenen tuomaan tiimille. Tunnen olevani hyvässä asemassa tällä hetkellä, tuumaa Bottas.
– En voi kertoa teille enempää. Se on melko selvää mitä minä haluan ja toivottavasti saavutamme sen pian.
LUE LISÄÄ
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Mercedes ja Red Bull jäivät kiinni ovelasta tempusta – F1-sarja puuttui peliin välittömästi
- Rallin MM-sarjassa muhii jättipaukku – HS: Jari-Matti Latvalan leuka loksahti
- Drift Masters 2026: Aikataulu, kuskit, Ahvenisto, mistä katsoa?
- Kanarian MM-ralli 2026: Erikoiskokeet, tv-lähetykset ja osallistujat
- Kalle Rovanperä: paluu!
- Kalle Rovanperä rikkoi hiljaisuuden somessa – paljastuksia yksityiselämästään
- Toto Wolff paljastaa: Mercedeksen tähtikuljettajat olivat lähellä saada kenkää
- Janni Hussilta raju paljastus: koki MM-rallireissussa todella kovia
- Käsittämätöntä draamaa MM-rallin viime hetkillä – Toyotalle kaksoisvoitto Pajarin ja Katsutan voimin
- Ella Häkkinen juhli voittoa Formula 4:n naisten luokassa!
- Rallit.fi: Kalle Rovanperä piti lupauksensa – jotain vielä isompaa luvassa
- 8-vuotias Rianna Räikkönen räväytti – moottoriurheilun jättiläinen huomasi heti
- Ella Häkkinen juhli voittoa Formula 4:n naisten luokassa!
- Kalle Rovanperä: paluu!
- Toto Wolff paljastaa: Mercedeksen tähtikuljettajat olivat lähellä saada kenkää
- Huomasitko? Kroatian MM-rallia johtavalta Sami Pajarilta hulvaton Kummeli-heitto
- Kalle Rovanperä rikkoi hiljaisuuden somessa – paljastuksia yksityiselämästään
- Käsittämätöntä draamaa MM-rallin viime hetkillä – Toyotalle kaksoisvoitto Pajarin ja Katsutan voimin
- Kroatian rallissa dramaattinen alku: MM-kärjet pihalle – Sami Pajari johtoon
- Janni Hussilta raju paljastus: koki MM-rallireissussa todella kovia